Urho auttaa emäntää jumppahommissa

Isäntä osti kotiin kahvakuulan, jota päätin testata tänä aamuna. Kuula on minulle ehkä vähän liian painava, mutta alkulämmittelyt sillä saa kuitenkin kaksin käsin juuri heiluteltua. Osasin tietenkin odottaa karvaista yleisöä jumppatuokiolleni, mutta keräsin puruleluja ja muita harhautusvälineitä käsieni ulottuville ja kuvittelin, että Kekkosen kiinnostus lopahtaa parissa minuutissa. Hahhah.

Aluksi Urho istua tökötti sohvalla ja tarkkaili jumppatuokion valmisteluja silmä kovana. Kun aloin heilutella kuulaa, Kekkonen säntäsi sohvalla pystyyn ja oli suorastaan järkyttyneen iloinen tapahtumien saamasta käänteestä. Tylsä aamu muuttuikin riehuaamuksi, JEE!! Avustaja pomppasi lattialle ja alkoi hyppiä kuulan perässä: poinks, poinks, poinks… Minua nauratti jo tässä vaiheessa niin paljon, että kuula oli lentää käsistä. Kun Kekkonen oli kolauttanut kuupansa tarpeeksi monta kertaa kuulaan, tuumin, että alkulämmittelyt taitaa olla tehtynä ja siirryin penkillenousuhommiin. Kekkonen tuli perässä, ja aikansa emännän kummannäköistä toimintaa tutkailtuaan se päätti, että on parasta lipaista kielellä mamin paljasta jalkapohjaa aina kun se nousee ilmaan. Ja tuumasta toimeen.

Vatsalihasliikkeitten ajan Urho istui lattialla pääni vieressä ja lipsutteli kielellä korvaani. Kun tein selkälihasliikkeitä ja köllin mahallani lattialla, Urho istui edessäni ja otti joka kerta ohi heilahtavasta tukastani hampailla kiinni. Punnertaessa Urho livahti useamman kerran ylöstyönnön aikana rintani alle istumaan, ja kun tökötin lankussa tuskanhiki ohimoilla lainehtien, Urho otti suuhunsa puruluun ja ryömi jyrsimään sitä alleni.

Koska jumpan ohjaaminen on kauhean rankkaa puuhaa, Urho oli lopulta aivan uuvuksissa. Se lähtikin juomatauolle, ja sain rehkiä loppuun yksinäni. Jos muilta osin harjoitus ei mennytkään ihan suunnitellulla tavalla, niin vatsalihakset ainakin saivat erikoistreenin. 🙂

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s