Salamatkustaja sängyssä ja kuinka Urho oppi uimaan

Heräsin tänään siihen, että kaulaa kutitti. Rapsuttelin kutiavaa kohtaa puoliunessa useampaan otteeseen, ennen kuin aloin haistaa palaneen käryä. Avasin silmät, ja samassa kuulin tyytyväisen pikku huokauksen epäilyttävän läheltä. Käänsin kylkeä. Kekkonen köllötti autuaan onnellisena selällään vieressäni sängyssä ja oli pitänyt kuonoaan kaulallani. Keisari loi minuun ärtyneen silmäyksen, kun herätin sen kesken makeimpien unien, mutta jatkoi pian sangen tyytyväinen ilme naamallaan ihania koiranpennun unia masu kohti taivasta. Pikku nautiskelija oli niin huvittava näky, etten pystynyt hihittelyltäni olemaan kovinkaan vihainen Höyhensaarien salamatkustajalle. Lähdin aloittelemaan aamuaskareita, ja Mestari köpötteli perässä vasta myöhemmin pökkyräisenä ja turkki sekaisin.

Taannoinen työläs makuuhuoneesta vieroitus ei selkeästi ole tuottanut tulosta. Suurin syy epäonnistumiseen lienee se, että yksin ollessaan Urho on ottanut tavakseen hengata melkein aina sängyllä. Illalla Kekkonen menee kyllä kiltisti omaan petiinsä eikä huuhella pitkin huushollia yöllä, mutta tämänaamuinen samasta sängystä herääminen ei ollut ensimmäinen kerta. Vieteri on oppinut pomppaamaan sänkyyn niin hiljaa, että herään siihen enää harvoin. Kekkosta ei varmaan vakuuta sänkyynhyppäämisen luvattomuudesta se, että herra palautetaan takaisin lattialle vain joka kolmas kerta. No, ehkä Urho vielä joskus nukkuu olkkarissa…

Kekkonen vetelee parasta aikaa kauneusunia sohvalla. Takana on oikein mukava pääsiäisloma emännän ja isännän kotimaisemissa melkein maalla, ja nyt on hyvä hetki toipua kaikesta hulinasta. Kekkonen pääsi viikonlopun aikana useammalle metsäretkelle, mutta kaikkein jännittävintä oli mökillä. Siellä se juoksi tuulen mukana lentävien lehtien perässä, kantoi halkoja, tutkiskeli hiljalleen jäistä vapautuvaa järveä, ohjasi haravointihommia ja istui nuotiotulen äärellä (kerjäämässä makkaraa). Mökillä on myös muurahaispesä, jonka asukit ryhtyivät lämpimässä auringonpaisteessa jo kevätpuuhiin. Kekkonen tuijotteli lumoutuneena pieniä otuksia pitkiä aikoja lähietäisyydeltä ja uteliaisuuden käydessä sietämättömäksi työnsi lopulta nenänsä muurahaispesään… En ollut tiennytkään, että Urho osaa tehdä niin monenlaisia voltteja, hypähdyksiä ja kierimisiä ja vieläpä niin nopeasti. 😉

Urho heitti myös talviturkkinsa järveen. Se kykki rantakivillä, nuuhkutteli metrin levyistä sulaa rantakaistaletta ja käytti käpälääkin vedessä. Jossakin vaiheessa Pieni Utelias sattui seisomaan melko jyrkästi järveen viettävällä isolla kivellä, ja kun liuku kohti järveä alkoi, takaisin ei päässytkään… Urho molskahti veteen, mutta loikkasi pinnan alla olevalta kiveltä sulan toiselle puolelle jäälautalle. Siellä se tökötti mahanalus märkänä ja ihmetteli, miten pääsisi takaisin rannalle. Lopulta se loikkasi veteen kohdassa, jossa jalat eivät yltäneetkään pohjaan – ja niin Mestari oppi uimaan. Vedestä nousi huvittavannäköinen rotta, jonka kuiva pää karvoineen rehotti isona ja pörheänä, mutta loput pikku vartalosta oli litimärän catsuitin peitossa. 🙂 Onneksi lämmin aurinko kuivasi nopeasti pihalla kirmaavan koirulin, eikä Urho itse näyttänyt olevan uimakoulutuokiosta moksiskaan.

***

Muokkelis kello 21.42. Käytiin tänään illalla metsäretkellä ja retken päätteeksi vielä hetki tyhjässä koirapuistossa. Ilta-aurinko hiveli poskia ja tuuli leyhytteli tukkaa ja turkkia. Urheli nuuhkutteli kaikessa rauhassa, ja minä nautiskelin illan hiljaisuudesta. Aidan taakse kävelytielle ilmestyi yhtäkkiä sangen viehättävä chihuahua-neito emäntineen, ja siitähän Urho vallan ilahtui. Se heilutti häntää ja pyllyä ja juoksi onnesta soikeana hullunrallia aidan vierellä. Pikkuinen chihu pysähtyi aidan toiselle puolelle tutkimaan mielettömänä viuhuvaa Punaista Paronia, joka sekin malttoi pysähtyä hetkeksi tutustumaan. Koirat nuuhkuttelivat toisiaan aidan läpi hännät viuhuen. Minä jatkoin koirapuiston ympärikävelyä tyytyväisenä ja myhäilin muikeana, kun päivä oli ollut niin onnistunut. Kerkesin prikulleen koirapuiston toiseen äärilaitaan, kun Urhon luota kuului chihun emännän huuto: ”SINUN KOIRA KARKASI!! SE TULI AIDASTA LÄPI!!” Voi jee, sitten emäntää vietiin. Eipä olisi itse Usain Boltkaan juossut lujempaa kuin minä, kun pingoin henkihieverissä ensin koirapuiston portille ja sitten aidan viertä rikospaikalle. Koirapuiston vieressä kulkee myös autotie eikä Urho-rukan aivoja ole liialla harkintakyvyllä pilattu, joten olin kyllä ihan syystäkin kauhuissani. No, kun ehdin perille, tilanne oli niinkin kauhistuttava, että Urho yritti rakastaa neitokoiran kuoliaaksi mm. nuolemalla ja nenällä tuuppimalla. Chihun emäntää nauratti Urhon vinhasti pyörivä pylly. Ainoa, joka tilanteesta kärsi, oli chihuahua-parka. Sen mielestä Urho oli aivan törkeän tungetteleva – ja aivan liian nuori sen makuun.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s