Kekkonen <3 sauna

Urho on todellinen löylykeisari. Kun saunan ovi narahtaa, Mestari on sekunnissa kylpyhuoneessa. Se pinkaisee ketterästi ylimmälle lauteelle, ja jos se ehtii sinne ensimmäisenä, se valitsee aina isännän paikan ja laudeliinan lauteitten takimmaisessa nurkassa. Siihen se rojahtaa autuas ilme naamallaan, eikä todellakaan näytä ymmärtävän, kun isäntä käskee sitä siirtymään muualle. Keisari joudutaankin melkein joka kerta hinaamaan lauteilla omaan nurkkaansa, ja sieltäkin se vielä yrittää punkea takaisin jomman kumman laudeliinalle.

Kun löylyttely alkaa, Kekkonen nauttii. Se kellii kyljellään ja laittaa silmät kiinni. Välillä se saa hömpsyt löylykauhasta, ja silloin tällöin se lipsuttelee kielellään vieressä istujan hikistä reittä. Keisarin olemus huokuu ensimmäisten löylyjen aikana täydellistä tyytyväisyyttä. Kun kuumuus alkaa käydä ylivoimaiseksi, Kekkosella on tukalat paikat. Se on oppinut, että kun läähätys alkaa, joku nostaa sen pois lauteilta ja työntää kylpyhuoneen puolelle. Niinpä Töpöskä pidättelee viimeiseen asti ja huohottaa kummallisesti sisäänpäin, ennen kuin kieli lopulta lopsahtaa ulos suusta ja valtava läähätys alkaa. Kuumuudesta huolimatta Kekkonen ei kuitenkaan haluaisi lopettaa löylyttelyä, joten kun joku yrittää nostaa sen pois lauteilta, Mestari heittäytyy rennoksi ja on veltto kuin kypsä spagetti. Kahdeksan kiloa koiraa voi olla aika painava kannettava… Lopulta Urho saadaan kuitenkin alas lauteilta. Seuraava haaste on saada se pysymään pois saunasta. Se yrittää työntyä kylpyhuoneesta takaisin saunan puolelle, ja joskus saa tosissaan tapella, että intohimoisen löylyttelijän saa survottua kylppäriin odottelemaan. Kun Kekkonen viimein makaa saunan oven takana kylppärin lattialla, on itsellä jo niin kuuma, että enimmät löylyinnot ovat hiipuneet.

Lopulta Kekkonen odottelee vielä saunojien peseytyvän suihkussa, ja kaiken saunomisihanuuden kruunaa kylppärin lattian kuivaaminen lastalla. Urho tuijottaa suihkun nurkassa odottelevaa kuivauslastaa nurkkaan päin istuen, ja kun lasta lähtee viuhumaan pitkin lattiaa, Urho viuhuu perässä. Lattian kuivaamisen hyöty jää kylläkin aina hiukan epäselväksi, kun märkä koira juoksee lastan perässä rallia pitkin lattioita…

Saunan jälkeen Keisari onkin aivan uupunut. Se vaipuu unille sohvannurkkaan ja uneksii varmaan saunareissusta, jolla saa köllötellä löylyssä niin pitkään kuin haluaa.

Mainokset

”Kesä ja kärpäset”, sinä talven jälkeen huokailet…

Todellakin. Ensimmäiset lihavat kärpäset ovat ilmestyneet ikkunoihin. Surinaa ja pörinää riittää, kun pienet raukat paholaiset yrittävät päästä takaisin ihanaan vapauteen lasin läpi. Pörriäisten ahdinkoa ei varmaankaan lievitä se, että ikkunan alapuolella hyppii valtava punainen peto suu ammollaan välipalan putoamista odotellen.

Urho on todella viettänyt pari iltaa seisten olohuoneen ikkunan alla seinää vasten ja tuijottaen hypnoottisesti lasin pinnalla lenteleviä ötököitä. Koska se ei yllä ikkunaan asti, se pomppii kahdella jalalla pystyasennossa ja yrittää kimeästi haukkumalla komentaa kärpäset alas. Eivät ole vielä tulleet. Wonder why.

Kärpäsiä on nyt ollut sisällä yksi tai kaksi. Mitähän sitten tapahtuu, kun helteet tulevat ja surinasankarit alkavat pakkautua sankoin joukoin sisälle lentää suhailemaan? En melkein malta odottaa…

Kekkosen yöllinen pissahätä, eli kuinka emäntä sai raivokohtauksen

Voi taivas. Kyllä oli hilkulla, ettei Kekkosen maallinen vaellus päättynyt viime yönä. Illalla huruutettiin Keisarin kanssa autolla isännän residenssistä tänne emännän huusholliin. Annoin loppasuulle iltapalan hyvissä ajoin ja sen jälkeen käytiin vielä lenkillä ja koirapuistossa. Urholla ei takuuvarmasti ollut pissahätä enää illalla. No, mentiin sitten tyytyväisinä nukkumaan ja kuvittelin saavani nukkua peräti kuuteen asti. Heräsin kuitenkin noin kello 3.45 siihen, että Kekkonen nousi petiltään ja ravisteli itseään. Koska oli aamuyö ja muija umpiunessa, kerkesin hitailla aivoillani ajatella, että Urho pitäisi varmaan lähteä viemään ulos… Ja siinä samassa kuulin sen kauhean, kaikille pennunomistajille tutun äänen, jonka piti meidän huushollissa olla jo historiaa: SSSSSHHH… Mikäpä muukaan se oli kuin mieskoiran tahmea ja keltainen yöpissa. Matolle. Juuri sille matolle, jonka olin isännän luona vastikään pessyt, jonka olin illalla hiki päässä kantanut kämpille, joka oli vasta tuoksunut niin ihanan raikkaalle (harvinaista koirataloudessa) ja jonka olin kaikella rakkaudella ja hellyydellä asetellut omin pikku kätösin lattialle edellisenä iltana. No, koska tosiaan olen lehmän hermoilla varustettu kypsä aikuinen (hih), nielin kiukkuni ja marssin mykkänä itse vessaan. Samalla huomasin, että piski oli suhuuttanut yön aikana samaiselle matolle toisetkin pisut ja maton viereen kolmannet. Saattoi olla, että olin hiukan raivokohtauksen partaalla, mutta hillitsin hienosti itseni enkä edes kuittaillut asiasta Kekkoselle, joka onnistuneen yöpissan jälkimainingeissa tuli tyytyväisenä tarkkailemaan minun vastaavaa suoritustani vessaan. Kohtalotar oli kuitenkin säätänyt minun varalleni vielä yhden vastoinkäymisen samaiselle ajanhetkelle. Niinpä Urho toteutti vain jossakin korkeammalla taholla ennalta laadittua suunnitelmaa ja nosti vielä kerran koipeaan oikein reippaasti matonreunalle. Sillä hetkellä kamelin selkä katkesi, kiskaisin keuhkoihini ilmaa niin, että keuhkoparat pullistuivat äärimmilleen ja karjaisin ”EI!” niin, että ikkunat helisivät. Todennäköisesti naapurit nousivat seinien takana hädissään sängyistään, pikkulinnut lehahtivat lentoon koko kaupunginosan puista ja Pohjois-Suomen seismologit näkivät magnitudimittareissaan värähtelyä. Varmaa on ainakin se, että Urho löi säikähtäneenä maihin ja sekunnin ajan tilanteesta toivuttuaan livahti kauhistuneena silmät päässä pyörien pikavauhtia omaan petiinsä. Ehkä itsekin hiukan säikähdin reaktiotani, mutta koiralle lienee ainakin tullut selväksi, ettei emäntä suhtaudu matolle pissaamiseen oikein suopeasti. Tai sitten se päätteli, että emäntä on tänä yönä muuten vain jostakin syystä harvinaisen huonolla tuulella. 😉

Onneksi koira tajusi pysytellä loppuyön hissun kissun. Ken tietää, mikä olisi ollut kiukkupussimuijan reaktio seuraavalla tuhmelointikerralla… V-käyrä pysytteli seuraavan parin tunnin ajan niin korkealla, etten saanut edes unta, vaan ähisin naama kiukusta punaisena sängyssä kuuteen asti. 😀

***

Taustana mainittakoon, että Kekkonen ei ole enää pissaillut sisälle. Työpäivieni ajaksi olen jättänyt lattialle vielä paperin, jolla on silloin tällöin ollut pissa, mutta muuten voi herran sanoa olleen jo sisäsiisti. Myös öisin.

Aarre huussissa: kokki-Kekkonen jakaa parhaan reseptinsä

Kyllä tuo Kekkonen vaan on mainio kaveri. Edellinen teksti tuli kirjoitettua hiukan tunnekuohun vallassa — ehkä meidän arki ei ihan koko ajan ole täysin katastrofaalista. 😉

Olen usein miettinyt, mitä koiran korvien välissä liikkuu. No, Urhon korvien välissä liikkuu lähinnä ilmaa, mutta korvien alapuolella voi joskus myös jokunen sähköinen ja kemiallinen viesti raahustaa aivosolusta toiseen. Kuten olen aiemmin maininnut, Urho on kova poika piilottelemaan herkkuja. Olen kuitenkin ajatellut, että se löytää herkkukätköilleen yleensä vahingossa (kuten orava käpykätköilleen talvella) eikä pidä mielessään kirjaa kaikista namipiiloistaan. Tänä aamuna sain kuitenkin päinvastaista todistusaineistoa asiasta. Makasin ihanan laiskana sohvalla pitkin pituuttani puoliunessa ja ”katsoin” telkkaria. Ykskaks vessan ovelta kuului vaativaa rapsutusta. Urho siellä koputteli suljettua ovea ja halusi vessaan sisälle. Hymähtelin mielessäni, että mitähän lie riiviöllä mielessä – miksi ihmeessä Kekkosen pitäisi muka vessaan päästä? Käänsin kylkeä ja uni alkoi hiipiä ihanasti takaisin… Ja taas Kekkonen koputti vessan oveen – tällä kertaa napakammin. Jokunen ajatus käväisi tajuntani rajamailla ennen kuin livuin takaisin Höyhensaarelle… Kolmannella kerralla koputtaminen oli suorastaan raivokasta ja Urho päästi kiukustuneen vingahduksen: ”Etkö sinä riivattu akka tajua tulla avaamaan tätä kirottua ovea, tuhannen tulimmaista?!” Nousin pöllämystyneenä istumaan ja näin, miten raivostuneella pikku koiralla oli naama rutussa ja häntä kiukusta suorana. Se rynkytti vessan ovea, vinkui ja ulvahteli, kunnes minun oli pakko nousta katsomaan, minkä ihmeen takia tyypillä oli niin turkasen kova hinku vessaan. Avasin oven kiukkupussille. Kekkonen riensi pää viidentenä jalkana huussiin, työntyi roskapöntön taakse vessan nurkkaan ja kaivoi sieltä vihreän, limaisen ja kaikin puolin ällöttävän purupatukan pätkän. Sitten se kiiruhti häntä tyytyväisenä pystyssä sohvalle omalle lampaantaljalleen jyrsimään aarrettaan.

Selvästihän tilanne oli se, että Urholla oli jo jonkin aikaa ollut käynnissä tietoinen purupatukan kypsytys vessan roskiksen takana. Tänään oli sitten se päivä, jolloin erikoisherkun oli määrä olla vihdoin valmis ja tarpeeksi vihreä ja limainen. Kekkosella oli aamulla kiire katsomaan, onko nami optimaalisessa herkutteluvalmiudessa. Pöljä emäntä vain yritti estää koiraraukan päivän kohokohdan toteutumisen.

Suorastaan autuaasta herkutteluilmeestä päätellen kokki-Kekkonen suosittelee kyseistä purupatukkareseptiä muillekin karvakavereille. 🙂

Teinin mutsi, eli kuinka Urhon silmiin syttyi punainen hohto, kieli muuttui kaksihaaraiseksi ja hännänpäähän kasvoi nuolenkärki

Ei oo heleppoa, ei. Nimittäin olla teinin mutsi. Koirankielisiä halveksuvia EVVK-, KEK- ja LOL-ilmauksia satelee tasaisesti pitkin päivää, ja jos Kekkosen tassut taipuisivat vähän enemmän, saattaisi silloin tällöin vilahtaa lattian rajasta myös muutama kansainvälinen käsitassumerkki. Välillä toki ollaan edelleen ihan yhteistyökykyisiä, mutta muutama oikein kunnon kenkkuilu päivässä pitää yhteisen mielialan mukavasti matalalla. Urhoa ei yleensä kerta kaikkiaan voisi vähempää kiinnostaa, mitä samassa huushollissa asuva kalkkiintunut vanha harppu yläilmoista huutelee – varsinkaan ulkona. Se on nuori, elämä edessä ja turkki takana, ja ulkona vilisee vaikka kuinka paljon hemaisevia koirahempukoita – ja hihnaa pitelevä inhottava noita-akka käskee vain seuraamaan. Voiko olla epäreilumpaa?! Pakkohan sellaista tyranniaa vastaan on kapinoida, vaikka vain ihan periaatteen vuoksi. Eipä siis muuta kuin hihna kireälle ja riehumaan! Kyllä se akka joskus antaa periksi. (Paitsi että eipä anna, t. Tyhmä Mutsi.)

Kotona sisällä Kekkosen kanssa tulee vielä toimeen. Keisari on tosin tullut entistäkin arvonsa tuntevammaksi, ja esimerkiksi ”tänne”- tai ”paikka”-pyynnöt (huom. käskyistä ei kannattane enää puhua) toteutetaan vain, jos pikku businessman saa palveluksestaan käyvän hinnan – eli ISON palan juustoa, nakkia tai kinkkua. Isolle miehelle isot namit.

Kyllä syö naista, kun kaikki koulutukseen käytetyt tunnit tuntuvat valuneen hetkessä sormien välistä ja mitään ei ole jäljellä. Tässä taannoin olin jo vetää ranteeni auki, kun kaiken törttöilyn lomassa Kekkonen nosti jalkaansa ja suhautti nimmarinsa sisällä kaapin kylkeen – minun työpaikallani. Voi, kyllä oli Urhosta tulla silloin kinttaat. Lämpimät, punaiset kinttaat…

Huoh. Äiti on nyt hiukan väsynyt. Jospa tämä murkkuikä menisi nopeasti ohi, eikä enää vaikeutuisi. Rukoilkaamme.

***

PS Myönnettävä on, että pikku kovis saattaa silloin tällöin hiipiä päivän riehujen jälkeen illalla mamin syliin hellittäväksi. Mutta sitä ei saa kertoa kenellekään. Eikä varsinkaan sitä, että silloin myös kiukusta punaisena ähisevän emännän kasvojen väri saattaa muuttua paloauton punaisesta vain kevyen possunpunaiseksi…