Kekkonen loistaa luonneroolissaan

Isäntä on työreissulla, joten tämä viikko on talosteltu Kekkosen kanssa kahdestaan. Kekkonen on omaksunut roolinsa varaisäntänä ilman erillistä kehotusta: se on valvonut kodin arkisia toimintoja etutassut selän takana käppäillen ja lähtenyt aina koripallot kainaloissa tarkastamaan uhkaavia tilanteita (tietysti, kuten oikea isäntäkin).

Myös öisin olemme olleet tietysti kahdestaan. Urho on nukkunut omassa petissään ja minä sängyssä. Viime yönä heräsin kuitenkin järkytyksekseni kauheaan miehiseen kuorsaukseen. Olin pökkyrässä, oli pimeää ja säikähdin kauheasti. Unisista aivoistani huolimatta (vai niiden takia?) kerkesin kuvitella jo vaikka minkälaisia hirveyksiä. Kimposin istumaan sängyssä, ja mitä näinkään:

2014-06-26-1567

Zzzzzzz…. Zzzzzzz…. Zzzzzzz…

Varaisäntähän se siinä korsasi isännän paikalla kuin isompikin äijä ketarat taivasta kohti. Itse asiassa yhdennäköisyys alkuperäisen isännän kanssa aina nukkuma-asentoa myöten oli suorastaan hämmentävä…

***

PS Kuva on otettu pimeässä puhelimen kameralla salaman valossa. Kekkonen ei edes herännyt, vaikka rymistelin sängyssä, hihittelin ja lopulta säikähdyksestä selvittyäni nauroin ääneen. Kekkonen on löytänyt luonneroolinsa.

Mainokset

Koiranpentukuumeen lääkintää

Emännän nuppi sen kuin pehmenee ja ruuvit löystyvät löystymistään. Olen nimittäin jo tovin aikaa haaveillut toisesta koirasta (!!?!). Minua kyllä varoitettiin aussin hankintaa harkitessani siitä aussiominaisuudesta, että kun yksi saa tassunsa ovenrakoon, ne alkavat vuosien mittaan lisääntyä taloudessa. Nyt tämä uhkakuva lienee ottamassa toteutumisen ensiaskeleita meilläkin. 😦

Koska olen kuitenkin järkinainen, olin varautunut tähän hirvittävään tilanteeseen jo etukäteen. Näiden kuvien myötä palasin muistelemaan Kekkosen ihka ensimmäisiä kuukausia meillä. Kauheaa, niin kauheaa…

 

2013-11-23-146

Digiboksikakka. Emännän opiskelijaluukun lämpimänä hurisevan digiboksin päällä oli hyvä pyllistää kakat. Ei tassut paleltuneet.

2013-11-20-139

Lampunjalkakakka. PS En harrasta siivoamista.

2013-11-26-173

Piilokakka. Urho käytti tätä vaatekaapin ja seinän välissä olevaa tilaa jonkin aikaa huussina, mikä ei ilahduttanut minua ollenkaan, sillä ylsin vain juuri ja juuri venyttämään käteni tuonne perimmäiseen nurkkaan.

2014-03-08-869

Sähköjohtokakka. Kokeileppa itse tähdätä näin tarkasti!

 

 

2013-12-23-268

Tervetulokakka eteisen kynnyksellä.

 

2013-12-20-264

Seinäkakka.

 

Mattokakka. Urhon viimeinen sisälle suollettu teos. Matolla ei jalat luista. 🙂

 

No niin, huh. Nyt ei ole taas yhtään pentukuume. 🙂

 

Urho lämmittelee välejä mökkinaapureihin

Urho vietti juhannusta mökillä. Silmätulehdus saatiin kuriin, ja karvaveikko oli koko viikonlopun ajan täydessä iskussa.

Meillä on mökkinaapurissa perhe, jossa on kaksi pientä lasta. Pihalla töröttää trampoliini, joka on luonnollisesti melko ahkerassa käytössä. Kekkonen on hirvittävän kiinnostunut kiljuvista, pomppivista ja värikkäistä lapsista, ja se yrittää hivuttautua koko ajan naapurin puolelle. Sitä saakin vahtia silmä kovana koko ajan. No, tietenkin jossakin vaiheessa kävi niin, että minä luulin Kekkosen hengaavan isännän kanssa rannassa, ja isäntä luuli minun vahtivan Keisaria halkovajassa. Kun Kekkosen puuttuminen huomattiin, ei tarvinnut paljon miettiä, mistä mokomaa lurjusta etsiä: siellähän se oli naapurissa, työntymässä rouvan ja nakuna hilluvien lasten kanssa rantasaunaan pylly vispaten.

Heti viikonlopun aluksi mökkinaapurin isäntä tuli toimittamaan jotakin asiaa meidän puolelle. Isännät siinä keskustelivat maailmanmenosta, ja Kekkonen pyllersi iloisena ympäriinsä. Jossakin vaiheessa Urho kyllästyi ukkojen jorinoihin ja päätti, että naapurilla on aika lähteä. Se kipitti miesparan eteen, kyykistyi ja alkoi punnertaa kakkaa. Naapuri totesi, että taitaa lähteä takaisin omalle puolelleen…

Kiitos, Kekkonen. Näin sitä luodaan lämpimiä suhteita naapureihin.

Karvakorva sairastaa, häntä hellikäämme

Perun kaikki aiemmat puheeni Kekkosen hirviömäisyydestä, tuhmeloinnista ja murkkuiästä (vaikka tuo pikku terminaattori tuhosi minulta kahdet korkkarit tällä viikolla) – pikku sydänkäpyseni on sairastunut! Se makaa kipulääkepöllyssä matolla ja yrittää olla vierähtämättä kyljelleen. Olen koko päivän ollut huolesta soikeana, ja nyt olen virittäytynyt todelliseen muumimammahoivatunnelmaan.

Kekkosella on silmätulehdus. Sille tuli oireita varmaankin viime yön tai edellisillan aikana, ja huomasin sen siristelevän silmää aamulla. Silmä myös hiukan vuosi. Ajattelin seurailla hetken tilannetta, ja silmä olikin kohta jo ihan normaali. Kekkonen temmelsi tavalliseen tapaansa ympäriinsä, oli iloinen ja yhdessä käytiin oikein piiiitkällä lenkilläkin. Iltapäivän lopulla silmä kuitenkin alkoi taas vuotaa. Jahkailin lääkäriin lähtemisen kanssa, kunnes otin paniikkipuhelun ja kultaakin kalliimpi ystäväni Elli kehotti näyttämään silmää lääkärille – jo ihan oman mielenrauhanikin vuoksi. Niinpä sitten töryytettiin eläinlääkärin päivystykseen, ja tulehdushan siellä oli. Onneksi mitään näkyvää vikaa silmässä ei ollut. Kekkos-parka oli lääkärissä oikein reippaana, mutta silmän sorkkiminen luonnollisesti tuntui melko epämiellyttävältä, eikä vähiten tulehduskivun takia. Niinpä Urheli lopulta yritti ottaa ohjat omiin tassuihinsa ja purra narskautti lääkäritätiä käteen. 😦

Nyt köllykkä saa antibioottitippoja ja kipulääkettä ainakin viiden päivän ajan. Toivokaamme pikaista paranemista pienelle potilaalle.

Aktivointipallo straight from Hell

Urholla on aktivointipallo, jonka sisältä tippuu nameja, kun palloa pyörittää. Koska pikkutyyppi on viime viikkoina  tullut aiempaa kiinnostuneemmaksi pallolla leikkimisestä ylipäätään, täyttelen myös aktivointipallon vähintään kerran joka päivä. En vain ole vielä ihan varma, tuleeko tuo ”aktivointi”-termi pallon etuliitteeksi koiran vai omistajan aktivoitumisen takia…

Hekumoin aina etukäteen ajatuksella, että täytän pallon jollakin herkuilla, kuten juustolla, ja sillä aikaa kun koira leikkii, voin itse lötköttää kypsänä makaroonina sohvan muotoja myötäillen. Todellisuus on kuitenkin toista. Kun noin kymmenen sekuntia palloleikin alkamisesta on kulunut, pallo on jumissa/piilossa/pikku tassujen ulottumattomissa jossakin päin huushollia. Kekkonen kaivaa kyllä palloa sinnikkäästi piilostaan, mutta yleensä se ei sitä itse saa haettua. Niinpä se alkaa lopulta juosta minun ja piilopaikan väliä huolestuneena vikisten ja tekee selväksi, että mamsellin olisi nyt hyvä nostaa ahterinsa sohvasta ja tulla auttamaan. Kämpästä löytyy aika paljon kaikkia kummia pikku koloja, nurkkia, reikiä ja lokeroita, jonne pallo voi vieriä. Koska en selvästikään tunne kaikkia huushollin ulottuvuuksia ja olen nurkissa löytöretkellä kuin Kolumbus konsanaan – piilot ovat yleensä täynnä muinaista pölyä. Jota vetäisen sitten aina kunnolla keuhkot ja sieraimet täyteen samaan aikaan, kun olen vääntänyt maallisen tomumajani johonkin uskomattoman akrobaattiseen asentoon, että saisin ujutettua käteni jonnekin tuntemattomaan pimeään paikkaan. Kun olen muljauttanut olkapääni paikaltaan, lyön vielä varmuudeksi pääni johonkin läheiseen kaapinkulmaan. No, mitäpä en tekisi Kekkosen innosta loistavien silmien vuoksi, ja lopulta kaikki on taas ihanasti ja Urho vierittää onnellisena palloa – noin kymmenen sekuntia. Jostakin päin kämppää alkaa väistämättä kuulua taas levotonta rapistelua, raapimista ja kiukkuisia vingahduksia…

Tänään olen kolauttanut pääni olohuoneen sohvapöytään, sängyn runkoon, vaatekaapin oveen ja arkkupakastimen nurkkaan. Pakastimen takaa löytyi todellinen villakoiralauma, joka takertui epätoivon vimmalla puserooni (”Vie meidät pois täältä!”), eikä ilmeisesti aio irrottaa ennen perusteellista karusellia pyykinpesukoneessa. Käsivarteen on kohoamassa mustelma, kun samainen pakastimentaus otti minusta jonkin kummallisen judo-otteen ja nitkautti käteni kaapin kulmaa vasten. Enkä todellakaan ole saanut kellotella huolettomana sohvan hellässä huomassa, vaan olen huhkinut hiki päässä ympäri kämppää Tuhkimon lailla koko iltapäivän.

Harkitsen aktivointipallon polttamista, skalpeeraamista ja silppuamista…

 

Emäntä järkyttyy: katastrofi Kekkosen pöksyissä

Voi jösses, kylläpä oli taas nitroille käyttöä tänä aamuna. Herkkähipiäisimmät ja muut hyvän maun ihmiset voivat suosiolla hypätä tämän tekstin yli.

Koska tänään ei ole kiire mihinkään, päivä aloitettiin perusteellisilla hellittelyillä. Silittelin Kekkosta hartaasti melkein puoli tuntia, ja ukkeli nautiskeli. Jossakin vaiheessa Urho kyllästyi lällyihin silityksiin ja halusi tiukempaa toimintaa. Niinpä sitten painittiin. Siinä melskaamisen lomassa käteni osui johonkin epäilyttävän kovaan ja lämpimään Kekkosen mahan alla. Järkyttyneenä ja sydän pamppaillen vilkaisin Keisarin sukukalleuksia – ja mitä kauheaa näinkään. Peniksen varteen molemmin puolin oli ilmestynyt kaksi kivikovaa pampulaa – ja ei, ne eivät olleet kivekset. Myönnettäköön, että poikakoirien varustuksen tutkiminen on jäänyt minulta tähänastisessa elämässäni hiukan huonolle tolalle, joten olin varma, että Kekkosella on jokin tappava kasvain kikkelissä – siis kikkelisyöpä. Asiaa paremmin tuntevat pitävät minua varmaankin nyt vuosisadan idiootin tittelin arvoisena, mutta enpä ollut tuollaista koskaan ennen nähnyt – en, vaikka kotona on ollut useampia uroskoiria. Niinpä hyvästelin jo mielessäni oman pikku rakkauspalleroni ja mietin, miten koskaan voin päästä yli näin hirvittävästä asiasta. Ennen lopullista kuolemantuomiota avasin kuitenkin vielä tietokoneen kädet täristen ja kiiruhdin hakukoneeseen – älkää kysykö, mitä hakusanoja käytin. Kaikeksi onneksi joku muukin koiranomistaja oli tietämättömyyttään päätynyt ihmettelemään samaa asiaa jonnekin eläinlääkäripalstalle (hän tosin luuli pallukoita piilokiveksiksi, hah hah), jossa ystävällinen eläinlääkärisetä kertoi, että kyseessä on uroskoiran lemmenvälineistön olennainen osa eli paisuvaiskudos, jonka tehtävänä on pitää huolta nalkkiin jäämisestä parittelun päätteeksi.

Voi taivas, että ihminen voi tuntea helpotusta. Teki melkein mieli hypähdellä ja rallatella ympäri asuntoa, ja prosessia kummissaan vierestä seurannut Kekkonen joutui yhtäkkiä hirvittävien pusuttelujen kohteeksi. Ehkäpä eilisen päivän hurvittelu jackrussel-tyttöjen kanssa sai nuoren miehen hormonit hyrräämään – ken tietää. Mutta nyt kyllä tuntuu vähän nololta, että kopeloin juuri Kekkosen aamuheijaria. Kumpikohan meistä oli lopulta enemmän järkyttynyt…

 

Kekkonen tykkää tytöistä

Sankarimme Kekkonen, 8 kuukautta, on lisännyt elämäntehtävälistansa kärkipäähän uuden tavoitteen: suvun jatkamisen. Se on vihdoin sisäistänyt olevansa Mies, ja toiminta on nykyään myös sen mukaista. Aiemmin se on harjoitellut lisääntymisen jalossa taidossa tarvittavia muuveja lähinnä kai tiedostamattaan ja sen suurempia ajattelematta, mutta viime aikoina toiminta on muuttunut selkeästi suunnitelmallisemmaksi. Ukkeli tulee edelleenkin tyttökoirien kanssa hyvin juttuun, ja leikki luistaa useimmiten samaan malliin kuin ennenkin, mutta joskus, kun kohdalle sattuu oikein äärimmäisen ihana Nainen, Kekkonen röyhistää rintakarvansa ja alkaa liehittelyhommiin.

Se lipsuttelee pikku suukkoja nartun suupieliin ja heiluttelee häntäänsä vikitellen. Leikin lomassa se heittäytyy tahallaan selälleen ja antaa kaverin päästä niskan päälle. Osansa suukkosista saa myös nartun toinen pää, ja kun Naisen huomio hetkeksi herpaantuu, Kekkonen koettaa onneaan ja kiipeää ketterästi selkään. No, onni ei vielä tähän mennessä ole ollut myötäinen, mutta Urho on sinnikäs. Joskus se jatkaa viettely-yrityksiään vielä sittenkin, kun sen voimat ovat täysin lopussa ja silmät painuvat väkisin kiinni. Lopulta treffit päättyvät kuitenkin siihen, kun eräs tietty kuiva ja kärttyisä noita-akka raastaa tarinamme sankarin elämänsä rakkauden luota.

Tänään koirapuistossa Urho nousi ekstaasin kolmanteen potenssiin, kun tarhassa oli Casanovan lisäksi kolme ihanaa jackrussel-narttua. Kekkos-rukka ei aluksi tiennyt, keneen rakastuisi eniten, joten se liehitteli kaikkia tasapuolisesti. Kun loputtoman rakkauden kohde lopulta valikoitui joukosta, lemmenleikille ei ollut tulla loppua. Keisari juoksenteli puistossa sydämenkuvat silmissään, ja kun viimein raahasin sen puistosta autoon, se päästi sydäntäsärkevän tuskanhuudon. </3

Nyt julman riiston uhri maiskuttelee pitkin pituuttaan lattialla umpiunessa…

Lupa kelliä, eli kuinka emännän nuppi pehmeni

Heräsin taas aamulla siihen, että Kekkonen hieroi limaista suosikkipalloaan naamaani. Piski oli sangen hyväntuulinen, eikä ihme: sängyn jalkopää oli täynnä kaikenlaista pikku purtavaa. Yön aikana vuoteessani oli pidetty mitä ilmeisimmin todellisia herkkukarkeloita emännän korsata jyryyttäessä autuaan tajuttomana.

Nolottaa myöntää, mutta Urho loikkaa nykyään melkein joka aamu viereeni sänkyyn köllimään ja odottelemaan, että heräilen. Olen alkanut vähitellen luovuttaa sänkykiellon suhteen – Kekkonen on kainalossa niin ihanan pehmoinen ja lämmin, ja sekin kaipaa unisia aamuhellittelyjä nenät vastakkain kellien… Illalla sentään Urho ei saa tulla sänkyyn, eikä se oikeastaan ole enää edes yrittänyt. Sängyssä on sille sitä paitsi aivan liian kuumat nukkumisolosuhteet – oma peti on paljon parempi.

Miten minusta tuli näin pehmeä? Mihin katosi tiukka sänkykielto? Kesähelle on varmaan löysännyt ruuveja nupistani.

***

Kekkonen on keksinyt herkuilleen uuden piilopaikan. Tyhmä äiskä kaivaa kaikki ihanasti nurkissa meheytyneet namit roskiin, joten tämä mullistava innovaatio tuli tarpeeseen. Herkkukätköt sijaitsevat tällä hetkellä mattojen alla. Kekkonen käärii maton raivolla rullalle, hakee herkun, asettelee sen täydellisesti paikalleen ja kuoputtaa maton namin päälle. Kerkesinkin jo pari päivää miettiä, miksi matoilla kävellessä jalkapohjien alle sattuu jatkuvasti jotakin mykyröitä…

Urho tekee lähtemättömän vaikutuksen

Huhhuh, onpa kuuma. Iltalenkillä ajattelin poiketa koirapuistoon, jossa Kekkonen saa kirmailla oman jaksamisensa mukaan, eikä tarvitse viipottaa pitkin kuumaa asfalttia emännän vauhdissa. Samat aatokset oli ollut myös mukavien westie- ja lhasa apso -poikien omistajilla, ja niinpä karvaiset veikkoset viettivät iltaa juosten ja merkkaillen pitkin koirapuistoa.

Jossakin vaiheessa temmellystä Urho huomasi puistossa mukavan pystyn pötkylän, jolle se nosti rinta rottingilla jalkaa. Harmillista minun kannaltani oli se, että kyseinen pötkylä sattui olemaan lhasa apso -pojun isännän jalka. Onneksi kyseessä oli pitkähermoinen herra, sillä Urho piti tätä mieshenkilöä niin herkullisena, että suhautti myöhemmin vielä toisenkin signeerauksen lenkkarille. Rehellisesti sanottuna minua olisi naurattanut ihan hirveästi, mutta häveliäänä naisena yritin punastella nolona mahdollisimman aidosti. Onnistuin kuitenkin moittimaan Urhoa melkein uskottavasti.

Koska Urhon suoli on melko ennalta-arvattava, osasin odotella myös iltakakkaa puistossa. Täytyy kuitenkin sanoa, etten millään muodoin osannut odottaa sellaista ulostussuoritusta, joka myöhemmin seurasi. Urho nimittäin kiersi erästä puuta kakka-aikeissa, asettautui ensin tavanomaiseen kakka-asentoon – ja ykskaks nousi seisomaan pelkille etujaloilleen takajalat puuta vasten niin, että näytti, kuin se olisi yrittänyt kiivetä takapuoli edellä puuhun. Siinä se sitten toimitti asiansa pylly kohti taivasta. Lhasa apso -mies tuumasi vain: ”Enpä ole tuollaista koskaan nähnyt.”