Aktivointipallo straight from Hell

Urholla on aktivointipallo, jonka sisältä tippuu nameja, kun palloa pyörittää. Koska pikkutyyppi on viime viikkoina  tullut aiempaa kiinnostuneemmaksi pallolla leikkimisestä ylipäätään, täyttelen myös aktivointipallon vähintään kerran joka päivä. En vain ole vielä ihan varma, tuleeko tuo ”aktivointi”-termi pallon etuliitteeksi koiran vai omistajan aktivoitumisen takia…

Hekumoin aina etukäteen ajatuksella, että täytän pallon jollakin herkuilla, kuten juustolla, ja sillä aikaa kun koira leikkii, voin itse lötköttää kypsänä makaroonina sohvan muotoja myötäillen. Todellisuus on kuitenkin toista. Kun noin kymmenen sekuntia palloleikin alkamisesta on kulunut, pallo on jumissa/piilossa/pikku tassujen ulottumattomissa jossakin päin huushollia. Kekkonen kaivaa kyllä palloa sinnikkäästi piilostaan, mutta yleensä se ei sitä itse saa haettua. Niinpä se alkaa lopulta juosta minun ja piilopaikan väliä huolestuneena vikisten ja tekee selväksi, että mamsellin olisi nyt hyvä nostaa ahterinsa sohvasta ja tulla auttamaan. Kämpästä löytyy aika paljon kaikkia kummia pikku koloja, nurkkia, reikiä ja lokeroita, jonne pallo voi vieriä. Koska en selvästikään tunne kaikkia huushollin ulottuvuuksia ja olen nurkissa löytöretkellä kuin Kolumbus konsanaan – piilot ovat yleensä täynnä muinaista pölyä. Jota vetäisen sitten aina kunnolla keuhkot ja sieraimet täyteen samaan aikaan, kun olen vääntänyt maallisen tomumajani johonkin uskomattoman akrobaattiseen asentoon, että saisin ujutettua käteni jonnekin tuntemattomaan pimeään paikkaan. Kun olen muljauttanut olkapääni paikaltaan, lyön vielä varmuudeksi pääni johonkin läheiseen kaapinkulmaan. No, mitäpä en tekisi Kekkosen innosta loistavien silmien vuoksi, ja lopulta kaikki on taas ihanasti ja Urho vierittää onnellisena palloa – noin kymmenen sekuntia. Jostakin päin kämppää alkaa väistämättä kuulua taas levotonta rapistelua, raapimista ja kiukkuisia vingahduksia…

Tänään olen kolauttanut pääni olohuoneen sohvapöytään, sängyn runkoon, vaatekaapin oveen ja arkkupakastimen nurkkaan. Pakastimen takaa löytyi todellinen villakoiralauma, joka takertui epätoivon vimmalla puserooni (”Vie meidät pois täältä!”), eikä ilmeisesti aio irrottaa ennen perusteellista karusellia pyykinpesukoneessa. Käsivarteen on kohoamassa mustelma, kun samainen pakastimentaus otti minusta jonkin kummallisen judo-otteen ja nitkautti käteni kaapin kulmaa vasten. Enkä todellakaan ole saanut kellotella huolettomana sohvan hellässä huomassa, vaan olen huhkinut hiki päässä ympäri kämppää Tuhkimon lailla koko iltapäivän.

Harkitsen aktivointipallon polttamista, skalpeeraamista ja silppuamista…

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s