Spagettipiskin tarina, eli kuinka Kekkosen peräpää halvaantuu tassupesulla

Koiranomistajan kulta-aika eli syksy on parhaimmillaan, ja Kekkosellehan se tietää tassunpesutuokiota useamman kerran päivässä. Pesuoperaatio Urhon kanssa on kyllä melkoinen show. Kun ulko-ovi aukeaa ja reipas lenkkeilijä syöksyy sisälle, näytös julistetaan alkavaksi. Kekkonen menee surkean näköiseksi ja tuijottaa minua vaivihkaa pitkäksi venähtäneitten kulmakarvojensa alta. Käskettynä se kävelee kylppäriin kuin väärin perustein tuomittu hirttolavalle. Kun kehotan monsieur Kekkosta siirtymään paremmin suihkun alle, se tuijottelee seiniä huuli pyöreänä ja esittää täysin ymmärtämätöntä. Joudun käyttämään välillä melko painokkaita äänensävyjä, ennen kuin Mestari lopulta tunnustaa tappionsa ja siirtyy pesuasemiin. Pesun ajan minulla on käsissäni pieni marttyyri, jonka elämä on silkkaa kärsimystä ja jolta on sääliä tuntematta riistetty viimeinenkin mitätön ilo (=rapatassuisuus ja mädäntyneelle haiskahtaminen). Performanssi huipentuu kuivaamiseen. Kun otan pyyhkeen esille, Urhon peräpää halvaantuu. Se ei pysty seisomaan kuivaamisen aikana paikallaan, vaan sen takajalat menevät veteliksi ja valuvat pois piskin alta. Kekkonen näyttää surkeinta naamaansa, kun yritän ähisten kannatella spagettipiskiä toisella kädelläni ja toisella kuivata turkkia.

Kun lopulta ähkäisen ”saa mennä” -käskyn, Kekkonen pinkaisee juoksuun, ravistelee itsensä vauhdissa ja hihkaisee iloisena: ”Juksasinpas!”

Mainokset

Tunnelmia syksyiseltä iltakakkalenkiltä

Seisoskelin tuossa äsken räntäsateessa nilkkoja myöten loskassa, jalkapohjat kastuneina. Kello oli kymmenen lauantai-iltana. Oli pimeää, ja kylmyydestä selvitäkseni olin pukeutunut Michelin-ukoksi – liikkuminen oli siis käytännössä mahdotonta. Naamaan läsähteli taivaalta kämmenen kokoisia jäähileisiä vesilaattoja, jotka jähmettivät kasvoni niin, että olisin saanut paikan Batman-elokuvien Jokerina siltä seisomalta (harvat vastaantulijat kavahtelivat, ja näin, miten mummot hapuilivat tärisevin käsin laukuistaan sukkapuikkoja ja hiuslakkapulloja). Lehdettömät puut ojentelivat kammottavasti oksiaan minua kohti, ja kuulin koko ajan jonkun ryöstömurhaajan kävelevän perässäni. Miksi ihmeessä sitten seisoskelin vesilammikossa pilkkopimeässä melkein yöllä kärsimässä? Odotin kuumeisesti, että pääsisin siivoamaan taluttamani märän ja ulolle haiskahtavan eläimen kakkaa. Kyllä. Kakkaa.

Kekkonen näkee unta sapelihammaskissasta ja kiristää turvatoimia

Ah, lauantai ja syysloman alku. Emännän kulunut viikko oli kärsimyksentäyteinen: Kuten aina ennen lomaa, tekemättömien töitten vuori kasvoi käsittämättömiin mittoihin ja viimeinenkin hikipisara oli vuodatettava selkänahasta, ennen kuin vapaus viimein koitti. Zombien lailla päivästä toiseen raahustavan emännän raskasta taakkaa ei ole keventänyt se seikka, että Kekkonen on alkanut suhtautua äärettömän vakavasti sille uskottuun kodinvahtimistehtävään.

Kaikki alkoi viikko sitten perjantaina. Isäntä oli nauttimassa elämästä työpaikan saunaillan muodossa, joten olimme Kekkosen kanssa illalla kotona kahden vain. Katsoin telkkua ja yritin pysytellä hereillä ohjelman loppuun saakka – Kekkonen ei edes yrittänyt, vaan korsasi rankan viikon uuvuttamana pitkin pituuttaan sohvalla. Kun ohjelma viimein loppui, hinasin itseni viimeisillä voimillani sänkyyn, ja Kekkonen tuli turkki pörrössä ja silmät sirrillään perässä. Kun armollinen uni oli juuri viemässä minut Nukkumatin maille, havahduin siihen, että Kekkonen juoksi villinä vaakatasossa sängyllä. Se näki kai unta, joten nousin istumaan ja hihittelemään hassulle piskille. Yhtäkkiä Kekkonen alkoi vikistä hädissään, ja jalat hurjasti vispaten se lopulta ulvoi, kunnes heräsi omaan ulvomiseensa, pinkaisi seisomaan ja juoksi eteiseen huutaen kurkku suorana. Kauhean pelottavan unen säikäyttämänä se kipitteli pitkin huushollia ja haukkui joka suuntaan. Lopulta se loikkasi takaisin sänkyyn ja asettui valppaana jalkopäähän murahdellen jokaiselle napsahdukselle ja kolaukselle.

Minäkin säikähdin aluksi, niin kummasti Köpö käyttäytyi. Kun murina oli jatkunut sängyn jalkopäässä puolisen tuntia, aloin jo hermostua. Nousin sängystä, puin, ja kävin kiertämässä Kekkosen kanssa koko asunnon sytytellen kaikkiin huoneisiin valot. Saunakin tarkistettiin. Kekkonen tarkisti kaikki paikat varmana siitä, että jokin hirviö hyökkää varmasti jostakin kolosta. Kun asunto oli tarkastettu, Kekkonen keskittyi murisemaan takaovelle. Niinpä kääriydyin vilttiin ja kävin vielä kiertämässä pimeän takapihan Urho jalkojeni takana epäilevänä kuikuillen, ja lopulta jouduin näyttämään Vahtimestarille vielä etupihankin. Kun reiviiri oli perinpohjaisesti tarkastettu, Kekkonen malttoi kivuta taas sänkyyn. Se ei enää murissut, mutta valvoi jännittyneenä ainakin niin kauan kuin minä olin hereillä. Kun isäntä kömpi puolenyön jälkeen kotiin retkiltään ja kolisteli avainta lukkoon, Kekkonen piti varsinaisen koiraoopperanäytöksen (siinä olisi karitamattilat kalvenneet kateudesta Kekkosen puhtaana soivan ylä-c:n kuultuaan).

Niin, se kauhea painajaisuni taisi olla tosiaan erityisen kauhea, sillä sen jälkeen Kekkonen on kököttänyt vahdissa sängyn jalkopäässä joka yö. Pienikin rasahdus, ja jalkopäästä kajahtaa ylä-c. Vaikka asunnossa olisi hiirenhiljaista, mutta Kekkosesta tuntuu muuten vain epäilyttävältä, se päästää varoittavia murahduksia ja pitää ihmiskämppiksiään ilahduttavasti hereillä. Joinakin öinä olen ollut aistivinani isännän äänensävyssä hienoista ärtymystä, kun Kekkosta komennetaan kymmenennen kerran olemaan hiljaa…

***

Ihmisen ja koiran tuhansien vuosien mittainen yhteinen taival vai mikä lie syynä siihen, että koiran murina on melko kuumottava ääni näin yli lajirajojen. Vaikka kuinka tietäisi, että murinalle ei ole mitään järkevää syytä, sitä silti odottaa, että jokin sapelihammaskissa hyökkää sängyn alta hetkellä millä hyvänsä…

Kuinka Kekkonen teki emännän elämästä painajaista, eli turvonneiden silmäpussien tarina

Tulin tänään töistä kotiin ja olin ihan poikki. Kuitti ja finito. Keitin kupillisen teetä, ja tulitikut silmäluomien välissä asettauduin sohvalle katsomaan suosikkisarjani uusinta jaksoa telkusta. Jouduin kuitenkin luovuttamaan kesken kaiken ja siirtymään sänkyyn tositoimiin. Kekkonen sen sijaan oli elämänsä kunnossa ja odotti kiihkeänä päivän parhaan osion eli ulkoilun alkamista. Päiväunien ottaminen oli sen mielestä tosi tyhmä idea, mutta seurakoiran ominaisuudessa se kuitenkin kömpi seuraksi vällyjen väliin. Niin alkoi matkamme kohti Nukkumatin mantuja poski poskea vasten.

Koska olin tosiaan erinomaisen väsynyt, heitin tajun kankaalle sekunnissa. Kekkonen ei kuitenkaan ollut yhtä poikki. Kun varmaankin vain muutama minuutti yhteisestä ”nukahtamisesta” oli kulunut, heräsin siihen, että sain Keikarilta pienen kielisuudelman (josta luonnollisestikaan ei kiihkoa puuttunut, kun suutelon toinen osapuoli makasi tiedottomana suu auki). Kun suukko ei tehnyt emäntään toivottua vaikutusta (akka jatkoi vain korsaamistaan), pieni puuhastelija lähti toimittamaan kaikenlaisia asioita olkkariin ja keittiöön. Kuulin, kun se veti eteisen penkiltä alas tuulihousuni, kaivoi niiden taskusta pussillisen kinkkua ja pisteli herkut poskeensa. Hetken päästä heräsin siihen, että Kekkonen kolautti jostakin piilostaan kaivamansa luun käsivarteeni ja heilutti häntää, kun varovasti raotin verestäviä silmiäni. Seurasi autuasta luunjyrsintää sängyssä. Viimein tajusin horroksen läpi Kekkosen käpertyvän takaisin viereeni kerälle, ja kiitin universumia tästä juonenkäänteestä.

Ilo rauhan laskeutumisesta oli tietysti ennenaikainen. Seuraavaksi Kekkonen keksi laittaa pienet sieraimensa korvaani vasteen ja hengittää raikasta ilmaa korvakäytävästäni. En voi sanoa varsinaisesti nauttineeni kosteanlämpimien hönkäysten ja uloshengityksen kylmän viiman vaihteluista tärykalvollani, joten passitin Kekkosen ulos sängystä. Ellen olisi ollut niin armottoman väsynyt, olisin luovuttanut jo aikoja sitten ja noussut keittämään itselleni jotakin hereilläpitävää taikalientä. Koska kuitenkin olin armottoman väsynyt, vaivuin nopeasti takaisin uneen. Kävin vielä muutaman kerran hereillä Kekkosen pomppiessa sänkyyn ja takaisin lattialle. Lopulta jouduin kuitenkin luovuttamaan, kun piski asettautui tyynylleni ja hivutti pääni vähitellen siltä pois niin, että lopulta tyynyllä oli enää vain eräs tietty Urho. Se nuoli hyväntahtoisesti naamaani ja heilutteli iloisesti häntää. Kun luovuttamisen tuskassa silmäpussit turvonneina heitin peiton pois päältäni, huomasin, että sänkyyn oli ilmestynyt aiemmin mainitun luun lisäksi yksi puoliksi syöty purupatukka, yksi kettu, yksi pimeässä hohtava frisbee ja yksi isännän villasukka.

Nyt yritän pysyä hereillä ja olla valumatta lattialle sen verran, että saan kumottua itseeni (paljon) kofeiinia. Sitten into piukkana ulos lenkille, vai mitä!!