Riehukasta tervetuloriemua, eli sukka vessanpytyssä

Kekkos-parka joutuu olemaan arkisin vähintään muutamia tunteja yksin päivittäin. Urhon mielestä se on suurin tragedia, joka pientä koiraa voi kohdata. Aamuisin se jää kyllä rauhassa köllöttelemään, mutta päivän mittaan yksinäisyys alkaa kalvaa viatonta pientä raukkaa. Niinpä isännän tai emännän palatessa töistä kotiin ja tuhannen vuoden yksinäisyyden päättyessä Kekkosen sielu laulaa hoosiannaa ja pikku kintut käyvät samaan tahtiin. Urho pomppii, riehuu, pörheltää ja hilluu ympäriinsä pylly ympyrää pyörien. Se toimittaa riemurallia paitsi lattioilla myös muilla tasoilla, joille se vain jaksaa ponkaista. Kotiin palatessa vastassa on siis punainen ja huohottava, seiniä pitkin poukkoileva salama.

Tervetuliaisseremonian olennainen osa on jokin vaate, jonka Kekkonen ottaa suuhun heti, kun ovi aukeaa. Yleensä kohdalle sattuu lattialla lojuva villasukka tai hanskakorista napattu lapanen tai kintas. Sitä Urho yrittää kaikin voimin päästä hieromaan kotiintulijan naamaan (tämähän ei yleensä kuulu ihmisten tervehtimistapoihin, mutta koirien tapoihin luonnollisesti kyllä). Kun on viimeisillä voimillaan työpäivän jälkeen raahautunut makaamaan sohvalle, hikinen ja villalle haiseva sukka hierottuna vasten kasvoja tekee kyllä eetvarttia.

Tänään Urho ilahtui kotiintulostani erityisen paljon. Pääsin kotiin pian puolenpäivän jälkeen, eli muutaman tunnin aiemmin kuin yleensä. Urho meni onnesta aivan pinkeäksi, otti heti eteiseen riisumani hikisukan suuhunsa ja kävi määrätietoisesti pudottamassa sen vessanpyttyyn. Sen jälkeen se esitteli trapetsikävelytaitojaan kekkuloimalla pitkin sohvan selkänojaa ja mätkähti kyljelleen lattialle. Äkillinen putoaminen ei suinkaan himmentänyt Kekkosen iloa, vaan se oli päinvastoin ilahtunut uudesta ohjelmanumerosta tervetuloseremoniassaan.

Nyt istumme sylitysten tässä kirjoittelemassa ja suukottelemassa, ja yritän samalla kuiskutella Kekkoselle päiväuniehdotuksia. Jotenkin tuntuu, että Kekkonen lähtisi mieluummin kunnon metsäriehulle, mutta yrittänyttä ei laiteta. 🙂 Jos köllötän oikein sinnikkäästi, ehkä sekin vahingossa vaipuu uneen?

Mainokset

Keväisiä pyllyreenejä – Kekkonen kasvattaa pakaraa

Taaskaan me ei joudeta bloggaamaan, kun meillä on kiire reenata pakaroita! Ostin jokunen viikko sitten kickbiken, kotoisammin Kikkerön, ja nyt me hurutaan sillä ympäriinsä. Siinä Kekkosella pylly piukistuu, kun hinaa emäntää kilometri- ja tuntitolkulla pitkin maanteitä. Kahdeksan kilon Kekkonen jaksaa muuten vetää emäntä-pyöräyhdistelmää melkoista vauhtia! Suurimman osan aikaa monsieur toki lönköttelee vain Kikkerön vierellä kirittämässä emännänpylleröä huimempiin suorituksiin. Vetohommiin Punainen Paroni innostuu lähinnä silloin, kun sen sieraimiin tulvahtaa jokin huumaava kesän tuoksu ja pikkuinen karvarinta on pakahtumaisillaan onnesta. Silloin on pakko juosta niin, että pienet polkuanturat vain hiukan hipovat maata. Mitä siitä, jos perässä raahautuu samalla yksi muori pyöränrohjakkeineen…