Pähkinät, nyytit, pallukat, kassit… Asiaa kiveksistä

Säästän teidät aiheeseen liittyviltä kuvilta.

Meillä on viime aikoina käyty keskustelua Kekkosen ja Luikkusen kiveksistä. Urho ja Väinö ovat molemmat ainakin toistaiseksi luomumiehiä, ja keskustelun keskiössä onkin nyt se, pitäisikö herrat altistaa mitä julmimmalle toimeenpiteelle eli kastraatiolle. Syyt pallienpoistoon olisivat molemmilla hiukan erilaiset.

Väinö eli kotoisammin Yksipalli on kokenut julman kohtalon: Sen toinen kives ei koskaan laskeutunut. Muutaman kuukauden iässä sen toinen kives oli pussissa, mutta toinen hengasi nivuskanavassa ilman mitään kiirettä laskeutua. Kasvattajalta saimme ohjeeksi hieroa kanavassa tuntuvaa kivestä hellästi kohti kivespussia. Joka päivä pikkutyypin sammuttua hipsuttelin vastahakoista kivestä alaspäin (on siinäkin puuha), mutta tulosta ei oikein tuntunut syntyvän. Kives ei juurikaan tainnut liikkua. Vein sitten neljän kuukauden ikäisen Väinön rokotukselle eläinlääkäriin, ja kokeilin vielä eläinlääkäripäivän aamuna, että kives oli edelleen samassa paikassa nivuskanavassa. Harmillisesti meille sattui eläinlääkäri, joka onnistui perusteellisesti säikäyttämään Väinön. Väinö rimpuili paniikissa sylissäni, ja kun sitten myöhemmin kivestä alettiin kokeilemaan, sitä ei enää löytynyt. Luultavasti se oli luiskahtanut takaisin vatsaonteloon rimpuilun aikana, ja sille tielle se jäi. En tiedä, olisiko se muutenkaan aikanaan laskeutunut, mutta hierominen ainakin loppui siihen. Hissikiveksestä tuli siis piilokives. Vatsaonteloon jäänyt piilokives on otollista kasvualustaa kasvaimille, ja siksi se täytyy aikanaan poistaa. Kuitenkin operaatio epäilyttää: Väinö on vieraiden seurassa hitaasti syttyvä ja vaatii paljon totutteluaikaa, että se innostuu esimerkiksi leikkimään tai että se ylipäätään rentoutuu. Jos kivekset poistetaan, suurin osa itsetuntoa boostaavasta testosteronistakin häviää. Tuleeko Väinöstä pallittomana arka? Voisikohan eläinlääkäri poistaa piilokiveksen ja jättää terveen pussissa olevan vielä toistaiseksi paikalleen… Onneksi asia ei ole Väinön kohdalla vielä hetkeen ajankohtainen.

Ja Kekkonen sitten. Urhon ego on kerrostalon kokoinen. Sillä on mahti-itsetunto eikä se muutenkaan tunnu ainakaan epäilevän omaa kyvykkyyttään. Kuten täälläkin joskus aiemmin kerroin, se yritti kerran koirapuistossa antaa köniin jättimäiselle newfounlandinkoiralle, joka ei tajunnut jättää Kekkosta rauhaan vaan pyöritteli tätä tassuillaan katon kautta ympäri ja yritti saada Urhoa leikkimään. Jos en olisi napannut kiihtyvää Kekkosta kainalooni ja lompsinut ulos puistosta, nöffi-parasta olisi varmaan tullut pannukakku. Urho ei hetkeäkään epäillyt, etteikö voisi tarvittaessa tehdä jättiläisestä hakkelusta. Vaikka terve itsetunto on tietysti hyvä asia, hiukan vähempi pullistelu muille uroksille riittäisi. Yleensä Kekkonen tulee poikien kesken juttuun ihan mukavasti, mutta jos lähistöllä on narttuja, Kekkonen saattaa äityä ärhentelemään tyttöjen päältä muille uroille. Tytöistä Kekkonen tykkää muutenkin kovasti. Ei kaikista, mutta joidenkin tiettyjen kanssa se menee sekaisin eikä homma pysy hallinnassa. Ja vielä on hihnakäytös: Kekkosen kanssa saa olla ulkona tarkkana. Varsinkin tyttökoirien pissoista huumaantuneena se räyhäisi mielellään vastaantuleville koirille, jos sille vain suotaisiin mahdollisuus. Kekkonen on niin äijä. Ja emännälle riittäisi vähempikin äijäily. Aika paljon noihin tilanteisiin pystyy vaikuttamaan koulutuksella, ja koirakoulussa kuljettiin koko syksyn ajan ahkerasti. Tuloksiakin saatiin oikein mukavasti. Kuitenkin kastraatio voisi taittaa machoilun terävintä kärkeä. Kekkosen kohdalla harkitaan nyt aluksi kemiallista kastraatiota. Silloin nähtäisiin, miten testosteronin lasku vaikuttaa Kekkosen käyttäytymiseen vai vaikuttaako se. Asia on kuitenkin vielä suunnitteluasteella ja harkinnassa. Sen verran isosta asiasta on kyse, että täytyy harkita huolella.

Onneksi edes aussi ei ymmärrä puhetta niin hyvin, että piskit tietäisivät, mitä niiden pään nyyttien menoksi kaavaillaan. Raukat varmaan vaipuisivat masennukseen tai karkaisivat, jos tietäisivät…

Mainokset

Surullisia uutisia, eli kuinka emäntä katsoo julmaa kohtaloaan silmästä silmään

Ihan kauheaa. En olisi ikinä voinut uskoa, että meille käy näin. Olen aivan järkyttynyt – teinkö jotain väärin? Olisinko voinut estää tämän? Miksi minä, miksi meidän perhe, miksi Väinö? Mistä meitä rangaistaan? Hajoan pölyksi, jonka tuuli puhaltaa pois…

Väinö… Väinö on aamuvirkku.

Kevät tulee, aurinko alkaa lämmittää ja Väinö nousee joka aamu auringon myötä. Terhakka terrierintaimi venyttelee komean kehonsa siinä kuuden jälkeen ja alkaa viipottaa ympäri huushollia milloin missäkin tärkeässä tehtävässä. Se tyhjentää lelukoria ja kuljettaa lelut tasaisesti ympäri lattioita, pureskelee luita, tuijottaa ikkunasta ulos ja murisee ohikulkijoille, päästää haukahduksen silloin tällöin ja kulkee tasaisin väliajoin katsomassa, joko emäntä tai Kekkonen olisi yhtään herännyt. Se pinkaisee sänkyyn ja lipaisee pikavauhtia emännän naamaa: ei reaktiota. Kekkonenkin esittää nukkuvaa.

Pahinta on, että kun emäntä lopulta kampeaa itsensä sängystä pystyasentoon, Härveli on täysin valmis kaikkiin päivän askareisiin! Se haluaa kiihkeästi ulkoilemaan ja istua tököttää määrätietoisen vihjailevasti ovella. Emännälle ei siis lopulta jää vaihtoehtoa, vaan ulos on lähdettävä heti, kun vaatteet saa puettua päälle. Esimerkiksi rauhallinen teehetki aamu-uutisineen ja pikkuisine suklaapaloineen jää toistuvasti kokematta… Ihana aamun rauha lipuu joka päivä ohitse, ja voin vain tuijottaa sen perään.

Kun auringonnousu nyt kevään myötä koko ajan aikaistuu, käyköhän tässä niin, että löydän itseni toukokuussa lenkkeilemästä kello neljän aikaan aamulla? Tuleeko minusta toistuvien aamupettymysten myötä katkera vanha harppu?