Njaaaau!

Kevät on pienille koirille niin kiireistä aikaa. Pitää valvoa ihmisten kevättöitä, aktivoitua koirakoulussa, vartioida naapureita terassilla, käydä monta kertaa päivässä ulkona ja erityisesti metsäretkillä… Huh huh. Ei ihme, että välillä väsyttää.

DSC_0023 (2)

DSC_0029 (3)

DSC_0031 (2)

DSC_0033 (2)

DSC_0034 (2)

DSC_0086 (2)

DSC_0088 (2)

DSC_0104 (2)

DSC_0103 (2)

DSC_0102 (2)

DSC_0101 (2)

Mainokset

Väinö Vauhtipylly täyttää tänään yksi vuotta!

Maailman nopein ja rakkain Liukas Luikku on tänään yksivuotias. ❤

DSC_0328 (3)

Virallinen synttäripose. Synttäriaattona otettu kuva.

 

DSC_0383 (2)

Edit. Vielä virallisempi synttäripose.

Synttärijuhlintaa aloitettiin jo edellisenä iltana käymällä pörheltämässä metsässä…

DSC_0261 (2)

DSC_0248 (2)

DSC_0185 (2)

DSC_0175 (2)

DSC_0268 (2)

DSC_0353 (2)

DSC_0354 (2)

DSC_0357 (2)

DSC_0116 (2)

DSC_0281 (2)

DSC_0309 (2)

DSC_0320 (2)

DSC_0311 (2)

DSC_0325 (2)

Onnea pikku-Väinö!

PS. Tämä on myös blogin sadas julkaisu. Onnea blogillekin! 🙂

Aamuvillit vauhtipyllyt posettaa

Tänä aamuna tapahtui pyhä ihme. Kello oli kahdeksan – terrierien päivän paras hetki. Oltiin metsässä hulisemassa, ja poikien pärinäkerroin oli sata: Kekkonen raikasi häntä soirona pitkin polkuja ja Väinö korvat ja huulet lepattaen perässä. Ryntäilyn lomassa herrat keksivät ison kiven ja kipaisivat sen päälle. Vaikka kaikki todennäköisyydet olivat onnistumista vastaan, hihkaisin ”paikka” ja kaivoin puhelimen pikavauhtia esiin. Ja kuinka ollakkaan: piskit tosiaan jähmettyivät kivelle. Ohhoh! Onkohan niin, että tämän voi nyt lukea molempien miehistymisen merkiksi? Onko päätön ja kontrolloimaton vauhtipyllyvaihe taakse jäänyttä elämää?

DSC_0812

– No niin, pojat. Otetaan kuva. Voisitte molemmat kattoa kameraan ja näyttää normaaleilta. – Siis mitä. Keskeytit nyt aamupuuhat aika pahasti. En kyllä halua näyttää normaalilta, laitan nenän kieroon, näin.

DSC_0811

– Nyt me mennään, ei jakseta posettaa… – Ei! Paikka!

DSC_0813

– No ota äkkiä se kuva. Väsyttää vielä niin laitan silmät siksi aikaa kiinni.

DSC_0816

– Väinö, haloo. Voisitko kattoa kameraan. – En. En voi.

DSC_0822

– Onko äiti nyt hyvä? Näytän omasta mielestä aika komealta. – Väinöö…

DSC_0815

– Katohan. Västäräkkihän se siinä lentää. Tuolta se tulee…

DSC_0814

… ja tuonne se menee.

DSC_0817

– Pojat, keskittykääpä nyt tähän kuvanottoon. – Ai niin. Onko ok jos otan tämmösen suurmiesposeerauksen? Tuntuu niin mahtipontiselta nyt.

DSC_0819

– Hetkinen, mikäs lintu se tuo nyt onkaan… – Äiti, väsyttää. Laitan nyt silmät kiinni.

DSC_0823

– Herraisä, myyrä! Varmasti oli. Kuulin rapinaa. – Zzzz. Krooh. – URHO NYT!! VÄINÖ SILMÄT AUKI!!

DSC_0820

– Hyvänen. Elä elä hermostu äiti. Ota nyt reippaasti se kuva niin päästään lähtemään ennen kun sinä liikaa hiillyt.

Pirteä puuhapoika + maailman hitain kävelijä = Niin paljon kärsimystä

Emäntä ei ole varsinaisesti iltaihminen. Viimeistään kahdeksan aikaan olo alkaa olla kanttuvei, ja loppuilta kuluu zombiena sängynkiilto silmissä haahuillen. Myös koirat alkavat sammua yksitellen alkuillasta. Tosiasia kuitenkin on, että erityisesti Väinö tarvitsee vielä myöhäisen iltapissakävelyn kymmenen maissa ennen nukkumaanmenoa, ettei pissa tule yöllä housuun.

Nämä seikat muodostavat yhdessä sellaisen yhtälön, että myöhäisillan kävelystä on usein huumori kaukana. Hankkiutuminen ulos tapahtuu tuohon aikaan vuorokaudesta tavallisesti likimain silmät kiinni. Koirat kyllä tulevat eteiseen pukemaan valjaita, mutta nuokkuvat enemmän tai vähemmän sammuksissa. Emäntä yrittää pysytellä sinnikkäästi vielä tämän maailman puolella raottelemalla verestäviä silmiään säännöllisesti. Tunnelmaa ulos lähtiessä nostattaa heti kärkeen se, että Väinön mielestä valjaiden pukemisen voisi jättää ulosmenorituaaleissa välistä. Olisi paljon mukavampaa kirmailla ulkona nakuna ilman mitään hihnoja ja valjaita, ilman rihmankiertämää! Pienet koirat on luotu vapaiksi! Niinpä emäntä saa käyttää hiukan ylimääräistä aikaa ja vaivaa Väinön pukemiseksi, ja kuten on jo kerrottu, jokainen sängyn ulkopuolella vietetty sekunti on tässä vaiheessa silkkaa tuskaa ja kärsimystä. Emännän kärsimyskäyrä näyttääkin tässä vaiheessa kakkosta asteikolla 1-10.

Ulos mentäessä Vänkky voimaantuu. Se kiskaisee raitista yöilmaa keuhkoihinsa ja tuntee elinvoiman virtaavan pikku kehossaan kuonosta hännänpäähän. Puuhapoika on nyt viritetty. Se säntäilee pensaasta pensaaseen, ruohotupsulta toiselle. Mikään ei voi estää sen touhuja, on niin paljon tehtävää! Yöilma on niin virkistävää, yö niin jännittävä! Välillä pikku Sukkula sukeltaa emännän jalkojen välistä. Silloin tällöin se tekee erikoishypyn emännän jalkojen edestä. Emännän huumorintaju on tässä vaiheessa siis -15 asteikolla 1-10, ja Vänkyn ilakointi näyttää emännän silmissä lähinnä päättömältä sekoilulta. Kärsimysasteikon luku nousee viitoseen.

Jos iltakävely saisi edetä Vänkkysen määräämää tahtia, se kestäisi noin kolme minuuttia. Noihin minuutteihin sisältyisi 20 pisua, kaksi iltakakkaa, kaikkien päivän aikana kulkeneiden ihmisten ja eläinten jälkien tutkiminen sekä iltajumppa ja venyttely. Mutta kuten arvaatte, näin lyhyellä kävelyllä ei tietenkään selvitä – onhan mukanamme myös mahtitynnyri-Kekkonen. Kekkoselle iltakävely on luultavasti lähes yhtä kärsimyksentäyteistä kuin emännälle. Se ei jaksaisi mennä ulos, eikä Väinön päätön säntäily oikein innosta sitäkään. Se raahautuu raskaasti emännän ja Pikkusukkulan perässä, nostelee jalkaa mekaanisesti ja on kaikin puolin oikein vaikeana. Se kulkee kuono maassa ja pysähtyy vähän väliä muka nuuhkimaan jotakin hajua, vaikka oikeasti se haluaa vain nukkumistauon kävelystä ja menee siksi pitämään silmiä kiinni pusikkoon. Urhon jatkuva odottaminen, sen pysähtely parin metrin välein ja veltto löntystely nostavat kärsimysasteikon luvun seiskaan.

Oman lukunsa tässä Via Dolorosassa onkin se, miten Väinön 80 km/h nopeuden saa sovitettua Urhon 30 m/h nopeuteen, molempien hihnat kun siis ovat saman emännän kädessä. Väinö ei voi käsittää Urhon ja emännän ihmeellistä vetkuttelua, ja Kekkonen taas luo pusikoistaan merkitseviä katseita ihmeellisesti säntäilevien Väinön ja emännän suuntaan. Kunhan kloonauskone vihdoin tulee markkinoille, aion ostaa meille sellaisen. Toinen emäntä saa spurttailla Väinön kanssa sillä aikaa kun toinen matelee Kekkosen perässä. Kärsimysasteikolla päästään näissä merkeissä kahdeksikkoon.

Jos kaikki menee hyvin, lenkki sujuu tällä tavalla loppuun asti ja päättyy aikanaan kotiovelle, jonka takana emäntä ja Urho romahtavat ja raahautuvat viimeisillä voimillaan sänkyyn. Vänkky ihmettelee muiden väsymystä ja asettautuu täysin tyytyväisenä köllimään, ehtiipä miettiä siinä vielä pienten koirien tärkeitä ajatuksiakin ennen nukahtamista. Jos kaikki ei mene hyvin, lenkin (miinusmerkkiseksi) huippukohdaksi voi muodostua kohtaaminen kissan, rusakon tai sorsan kanssa. Silloin Kekkonenkin virkistyy ja Vänkkynen riemastuu: paisti! Molemmat herrat seisovat pinkeinä hihnansa päässä ja lipovat huuliaan myöhäisiltapalan toivossa. Emännän kärsimysasteikko nousee tilanteen vakavuudesta riippuen ysiin tai jopa kymppiin. Kympin tilanteessa mitään ei ole enää pelastettavissa: Kärsimyskäyrä pysyttelee maksimissa kotiin saakka, eikä laske ennen armollisen unen tuloa.

Miksi, oi miksi kohtalo on ottanut minut näin julmalla tavalla silmätikukseen?

Kevät!

Iloa ja riemua! Pörhellystä ja riehua!

 

DSC_0207 (2)

– Ooh! Talven yli järven pohjassa muhinut herkkukeppi!

DSC_0215 (2)

– Minä otan sen…

DSC_0221 (2)

– Ihana keppi! Mehevä ja limainen, niin maukas!

DSC_0224 (2)

– Tuoksu hiukan mädäntynyt, purutuntuma puolipehmeä. Maku puisevan kuivakka. Lopuksi suuhun jää viipyilemään tikkuisa jälkimaku. Kerrassaan herkullista.

DSC_0179 (2)

– Trallalallallaa… Niin monta askaretta, niin paljon tehtävää…

DSC_0194 (2)

– Hops! Tuosta noin.

DSC_0163 (2)

– Jaahas, jaahas… Myyräkanta vaikuttaa pienentyneen viime vuodesta noin 8%… Varislintujen pesinnän onnistumistodennäköisyydeksi arvelisin näillä tiedoilla noin 78%…

DSC_0284 (2)

– Tylsää. Tekisinköhän Urholle vähän jäynää…

DSC_0244 (2)

– Kunhan se tuosta mutkasta tulee…

DSC_0062 (2)

– Tuhannen tulimmaista, kirottu kakara! Kippasit minut nurin!

DSC_0113 (2)

– Odotahan kun saan sinut kiinni, riivattu vintiö! Kiusankappale!

DSC_0080 (2)

– Pirskatti. Parempi vissiin lähteä käpälämäkeen. Se suuttu.

DSC_0069 (2)

Nyt narskautan sinua pyllystä, riiviö! Opitpahan olemaan!

DSC_0064 (2)

Herraisä, se hermostu tosissaan.

DSC_0089 (2)

Kovaa hommaa tuo Rääpäleen ruotuunlaitto. Nuorisolla ei nykyään oo minkäänlaisia käytöstapoja.

Kekkonen hellii, eli kuinka Luikkusta julmasti sorretaan

Kekkonen on varsinainen mahtihellittelijä. Minua se hellii tulemalla sängyssä tai sohvalla kainaloon ja lipomalla hellästi kättä tai poskea. Kielisuudelmankin se saattaa livauttaa ellei ole tarkkana. Isännän hellittely keskittyy yleensä parransänkeen. (Tai sitten se puhdistaa karkeaa partaa vasten kielensä esimerkiksi pippelinpesun tai ulkoilun jälkeen… Parempi kun ei ajattele tätä vaihtoehtoa.) Mutta kaikkein ihanin hellittävä kaikesta riiviömäisyydestään huolimatta on pikkuveli-Väinö. Voi että sitä on ihanaa paijata, suukotella, hipsutella ja kelliä sen kyljessä! Kekkosen kannalta valitettavaa kuitenkin on, että Väinö on omasta mielestään siinä määrin iso mies, ettei tarvitse hellittelyä ainakaan miltään tyhmältä Urholta. Emännän hellittely on ok ja isännän sylissä on erityisen mukavaa istuksia ottamassa rapsutuksia vastaan, mutta Kekkosessa menee raja. Ainoa poikkeus tähän sääntöön on tietysti pippelinpesu: Siihen Urholla on lupa.

Niinpä kun Kekkonen lähestyy Väinöä hellittelyaikein, Liukas Luikku ottaa sellaisen murhaavan katseen, jonka vain teini hallitsee. Kun Kekkonen lämmin veljellinen rakkaus rinnassa roihuten kuitenkin rohkeasti menee lähelle ja alkaa lippoa Väinön päälaen tukkatupsua, Väinö ottaa naamalleen pahimman tietämänsä irvistyksen. Ellei tämäkään vielä tepsi (ja eihän se tepsi), Väinö karjaisee raivokkaasti: ”RÄY!” Kekkonen kuitenkin tietää, että pikkuveli esittää vain vaikeasti tavoiteltavaa ja innostuu entisestään. Se vispaa häntää, öhkii, tönii Härveliä kuonolla ja kiemurtelee mielissään. Vänkkystä raivostuttaa: ”Minä oon iso mies! Elä pussaile yäk!” Lopulta tilanne eskaloituu ja Pikkukiukku ryntää Kekkosen kimppuun. Taistelu kunniasta ja itsemääräämisoikeudesta on raivokas, ja taistoa kiihdyttää entisestään Kekkonen, joka Väinön hyökkäysten lomassa edelleen lippoo innoissaan pikkuveikan naamaa, korvia, jalkapohjia, takapuolta… Väinön irvistäessä Urho puhdistaa sen hampaat. Väinö-vispilän sätkiessä Kekkonen saa putsattua vähin erin koko pikkuveljen ja lopulta pölyn laskeuduttua ja tappelupukarien läähättäessä väsyneinä Luikkunen on likomärkä. Ja Kekkonen iloinen.

UjaV1