Urho Hasselhoff ja Välipala-Väinö lomalla

Emännän pehmeä kupoli on siirtynyt lomalle: arkipuuhia hoidellessa mielessä on vaikka mitä blogiin kirjattavaa, mutta kun vihdoin saa asetuttua koneelle, tyhjän paperin syndroomasta tulee totta. Tässäpä siis tähän väliin matalalla kynnyksellä muutamia kuvia viime viikonlopulta. Piskit kävivät ensimmäistä kertaa ikinä hotellilomalla ja kannustamassa juoksukilpailuissa pinkonutta isäntää. (Hyvin meni, isäntä! Olit paras ja urhoollisin!) Kun vieras kaupunki ja uudet kulmat olivat ihmisiä, koiria, ääniä, hajuja ja kaikenlaisia uusia virikkeitä pullollaan, piskit olivat parin päivän jälkeen totaalinaatteja. Siispä siirryimme vielä yhdeksi yöksi mökille elpymään ex tempore.

DSC_0005 (2)

Lomakoirat. Hotellin sänky: ihan ok. 

DSC_0015 (2)

Isännän kannustusjoukkion jäsen ihailee maisemia juoksureitin varrella. Menossa mukana myös tärkeä lomapossu.

DSC_0454 (2)

Mökkitie ja mökin pienin isäntä

DSC_0174 (2)

Keski-isäntä (= Keisari) valtaistuimellaan

DSC_0152 (2)

Pulikoitsija eli itseoppinut vesipelastuskoira. Isäntä asensi laituria ja seisoi reisiään myöten rantavedessä. Kekkonen taas seisoi asennettavan laiturin päällä rintakarvat röyheinä ja tuijotti silmät pullottaen isäntää, joka ilmiselvästi oli hetkellä millä hyvänsä vaarassa ajelehtia hallitsemattomasti järvenselälle. Pelastajakoira Urho Hasselhoff oli valmis.

DSC_0161 (2)

Väinö tarkkaili pulikoivaa Kekkosta mieluiten turvaetäisyyden päästä rannalta. Vesi on niin märkää.

DSC_0231 (2)

Tässä kuvassa tapahtuu tai on tapahtumaisillaan jotakin?

DSC_0252 (2)

Tärkeiden mökkipuuhien lomassa ehti toki kisaillakin hiukan. Tässä on käynnissä veljellinen paini.

DSC_0195 (2)

DSC_0242 (2)

DSC_0468 (3)

Välipala-Väinö tutkii mökin kasvillisuutta kulinaristisessa mielessä.

DSC_0138 (2)

 

 

 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s