Pikku Kekkonen kolme vuotta!

Hänen Majesteettinsa Sulttaani Tuliharja eli Kaikkien Aikojen Suur-Äijä täytti tällä viikolla kolme vuotta. Juhlat järjestettiin hyvin pienimuotoisesti omassa perhepiirissä. Tässä viralliset juhlakuvat. Onnea rakas Mahtimurkula eli pikku Kekkonen!

virallinen-3-vuotisjuhlakuva-1

virallinen-3-vuotisjuhlakuva-2

Mainokset

Herra R. Ipulin viimeisimmät käänteet, eli kuinka emäntä ja isäntä saivat silmäpussit

Kuten jokainen tietää, elämä on myrskyä ja tyventä, ylämäkeä ja alamäkeä, aallonharjaa ja aallonpohjaa… Meidän huushollissa on edetty nyt kolme päivää lähinnä tuota aallonpohjaa kyntäen. Vanha ystävämme ripuli on ottanut jälleen kerran uhrikseen pikkuruisen Väinö-miehemme. Väinön masu on usein sekaisin, eikä sellainen päivän tai pari kestävä ripla ole ollenkaan vieras juttu. Tällä kertaa pikkumasu on kuitenkin ollut sekaisin ihan huolella ja nyt jo kolmen päivän verran. Ja ennen kaikkea: kolmen yön…

Ensimmäisenä yönä olin koirien kanssa opiskelijaboksissa ja heräsin liian myöhään. Luikku eli nyttemmin herra R. Ipuli lähti tassuttelemaan petiltään kohti ulko-ovea. Heräsin, tormasin tokkurassa pystyyn, kiskoin paidan jalkaan ja kalsarit päähän ja ryntäsin ovelle. Matkalla näin makkarin lattialle viskottuja ripuleita, keittiön ovelle töhäytetyn ripulisuihkun ja eteisen matolla valtavan läjän sitä itseään. Ulos päästyämme Väinö kökki vielä monen pensaan juurella lukuisia kertoja. Aamulla ripuli jatkui.

Seuraavana yönä heräsin jälleen boksissa, kun Väinö raapi ovea. Tällä kertaa ryntääminen kantoi kunnolla hedelmää, sillä yön ensimmäinen ripuli turahti keskelle pihan parkkipaikkaa. Kävimme sitten kolmisin virkistävällä yökävelyllä ja ripuli jatkui…

Kolmas yö vietettiinkin kotona isäntä seuraamme. Koska olin valvoskellut herra Ipulin seurana jo pari yötä, isäntä lupasi ottaa kolmannen yötuurin. Aloin nukkumaan aikaisin, mutta unen läpi rekisteröin isännän kolistelevan koirien valjaita ja ulko-oven aukeavan useamman kerran illan aikana. Jossakin vaiheessa isäntäkin kömpi vällyjen väliin, mutta nousi edelleen aika ajoin kiidättämään mahatautipotilasta ulos. Kolmen aikaan havahduin ehkä hiukan kireähköön tunnelmaan. Olin aistivinani isännän olemuksessa hienoista turhautumista, kun Ipulia piti taas kiidättää vessakäynnille. Niinpä sitten Luikkusen kipittäessä ovelle nousin taas… Ja kolmas Ripulien yö jatkui.

Vaikka kuinka yritin olla puoliunessa havahtuakseni oven raapimiseen, olin kuitenkin nukahtanut. Aamulla herätessäni löysin lämpimän Väinön nukkumasta kerällä kainalossani peiton alla. Kun nousin keittelemään aamuteetä, niin kas: löysin lattialta ripulia. Ja myöhemmin vielä vähän lisää…

Nyt on ilta. Ipuli nukkuu. Luikkis teki viimeisimmän torttunsa iltapäivällä metsässä, ja yritimme isännän kanssa kiihkeän toiveikkaina, silmänympärykset tummina ja turvoksissa tulkita kakan koostumusta: Onko se yhtään kovempi? Näyttääkö se vielä vetiseltä? Kaikkea sitä ajautuu tekemään. Joka tapauksessa kohta on taas yö…

Lue loppuun

Love is all around us…

Syksy saa, eli on taas se vuodenaika, kun eräillä terrieripojilla alkaa pyöriä tyttöystävät mielessä. Ulkona tämän tästä vastaan tulee vastustamattomia, pensaikkoon tai ruohomättääseen jätettyjä treffikutsuja: ”Olen Daisy 3v. Tykkään pienehköistä ja pystykorvaisista uroksista. Antennihäntä ja isot pulisongit plussaa. Etsinkö juuri sinua? Asun kaupan vieressä isossa talossa, ensimmäinen ovi kadulta päin. Tule.” Nämä viestit saavat poikakoiran ihan sekaisin – rakkaudesta tietenkin. Kekkonen on viime päivinä ulos mennessä laittanut heti ulko-ovella kainaloon isoimmat mahdolliset koripallot ja tallustellut pakarat piukeina ympäriinsä kuin isompikin isäntä. Viestittelyyn se osallistuu huolella ja hartaudella, ja mieluiten viestejä antaumuksella maistelemalla (silloin kun emäntä ei huomaa). Suhautettuaan vastausviestin se potkii maata ympäriinsä itsekseen kovasti äristen ja haukahdellen, tuo Suur-Äijä eli Mahtisulttaani. Jos Pikkuveli yrittää päästä tarkistamaan kaikkien aikojen kaikkein ihanimman tyttöystäväkandidaatin treffikutsun, Kekkonen raivostuu. Tyttöjen vikittely ei ole Pikkuveljelle sopivaa hommaa.

Väinökin on siis keksinyt viestittelyn ihanuuden. Valitettavasti se joutuu tyytymään assistentin virkaan Kekkosen hoitaessa pääcasanovan tointa. Luikku saa nuuhkia viestit, kun Kekkonen on jo tarkistanut ne. Kuitenkin oikein ihanan viestin tullessa vastaan Rääpäle suihkauttaa pikaisesti vastauksen, potkii vähän maata takajaloilla ja päästää pusikon suojissa pikkuisen äijämurinan.

Kotona Väinö joutuu lemmenkipeän Kekkosen lähentelyn uhriksi. Kekkis lippoo Pikkuveljen pakoputken seutua, eikä auta, vaikka Väinö kuinka näyttäisi murjotusilmettä. Ainoa keino välttää epämieluisa huomio on istua takaluukku tiukasti vasten mattoa. Muutaman kerran olen puuttunut tilanteeseen, jossa Rääpäle istuu matolla kovasti irvistellen, ja Kekkonen sen kuin jatkaa lipostelutoimia. En ole ollut vielä valmis näkemään, kuinka hirvittäväksi kiusatun Pikkuveljen raivo voi yltyä…

Liian vilkasta mielikuvitusta: syöksy metsän pimentoon

Ah, lauantai. Viikon paras päivä metsäretkeilyyn, sienten poimintaan, puolukoitten popsimiseen, riehumiseen ja pörhellykseen…

Lähdin aamupäivällä piskien kanssa nuuhkimaan syystuulia ja tutkimaan syksyn etenemistä metsässä. Valitsin meille polkuja pitkin kulkevan reitin, jonka puolivälissä on parinsadan metrin pätkä syrjäistä soratietä. Tuolla tiellä on harvoin liikennettä, mutta näin lauantaipäivänä sienestyksen ja metsästyksen ollessa kiihkeimmillään piti varautua siihen, että tiellä saattaa olla muitakin kulkijoita.

Alkuretki meni ihanasti. Keisarikoirat viipottivat polulla, nuuhkuttelivat kaikenlaisia asioita ja nostelivat jalkaa miehekkään tunnelman vallitessa. Sitten saavuimme tielle. Alkaessani kävellä tien reunaa minut valtasi yhtäkkiä pieni paniikki. Kuvittelin, miten joku kiihkeä metsästäjä kaahaa adrenaliinia veressään pitkin tietä ja liiskaa autollaan pikku kullanmuruni tien pintaan. Paniikki yltyi. Seuraavaksi kuvittelin, miten vastaan ajaa täyttä vauhtia pyöräilijä kolmen koiran kanssa, ja Kekkonen ja Luikkunen kiihtyvät ja ajautuvat pyöränrenkaisiin. Vastaan olisi voinut tulla myös juoksija irti olevien koirien kanssa, juoksussa oleva narttulauma, kokki työntäen tarjoilukärryssä savustettuja luita, kyljyksiä, pihvejä ja mehukkaita makkaroita… Kaiken kaikkiaan kuvittelin, että kohta tapahtuu jotakin kauheaa, ja menetän kontrollini pikkukeisareihin. Niinpä sitten, kun näin mutkan takana liikkuvan ihmisen hahmon, en ehtinyt edes ajatella kun jo karjaisin keuhkojen pohjasta: ”TÄÄLTÄ!!!!” Ja syöksyin käsillä koirille viittoen metsään, ulos tieltä. Koirat tietysti kiihtyivät ja sukelsivat perässä. Etenin metsässä parisenkymmentä metriä sulavasti kuin iso uroshirvi, ennen kuin järki palasi päähäni. Pysähdyin. Koirien hännät tärisivät ja jännitys oli käsinkosketeltava. Kun sitten näin yksinäisen miesjuoksijan hölkyttelevän rauhallisesti ohitsemme tiellä hämmästynyt ilme kasvoillaan, mieleeni nousi kysymyksiä: Miksi ryntäsin metsään? Miksi en vain käskenyt koiria paikkaan? Olisin voinut ottaa varmuuden vuoksi niitä kiinni vaikka henkseleistä. Tai miksi en laittanut niitä hihnaan? Poskiani kuumotti. Palasin vähin äänin tielle. Koirien ilmeet olivat pettyneet ja kummastuneet. Mitään ei tapahtunutkaan. Ne tarkkailivat minua vaivihkaa vielä tovin aikaa, kun jatkoimme matkaa. Onneksi ne eivät osaa käyttää puhelinta – istuisin muuten varmaan parasta aikaa psykiatrisessa päivystyksessä, oireina todellisuuden hämärtymistä ja harhaluuloja.

Hänen Majesteettinsa Leijona ja Keisarillinen Pikaraketti minilomalla

Syyshulinoitten lomassa käytiin rentoutumassa päiväseltään mökillä.

DSC_0022 (2)

Heidän Majesteettiensa mielestä paras keino rentoutumiseen on tietysti täysin estoton ja päätön riehuminen. Kekkonen ei ehtinyt kissaa sanoa (kuvassa ollaan menossa jälkimmäisen s-kirjaimen kohdalla), kun Luikku jo ryntäsi riehun syövereihin.

DSC_0039 (2)

Majesteettien kasvoilla saattoi nähdä vienoja hymynkareita pitkin päivää.

DSC_0220 (2)

Tiejyrä-Kekkonen lähestyy Väinöä.

DSC_0222 (2)

Mörssäri karjuu sotahuutonsa Pikaraketin korvaan.

DSC_0209 (2)

Väinön taisteluirvistys on kauheaa katsottavaa. Kuolevaisten polvet löivät loukkua keisarien mitellessä voimiaan.

DSC_0373 (2)

– Ai mitä, että tauon voisi pitää?

DSC_0362 (2)

– Hahhah!

DSC_0187 (2)

Nyrkkeily- ja potkunyrkkeilyosiot ovat Väinön erikoisalaa. Luikuttajan erikoisliike onkin kaksietutassulyönti, joka parhaimmillaan läsähtää suoraan Kekkosen lättyyn.

DSC_0174 (2)

Myös kilpajuoksuosiota hallinnoi Väinö. Sen pikkukintut liikkuvat siihen tahtiin, että välillä vaikuttaa siltä kuin se ei itsekään pysyisi ihan itsensä perässä…

DSC_0140 (2)

Siinä se menee…

DSC_0080 (2)

– Äiti missä Uke? 

DSC_0099 (2)

Savannien hurja leijona Urho ei tunne armoa.

DSC_0109 (2)

Väinö antautuu! Sekunniksi…

DSC_0116 (2)

DSC_0274 (2)

DSC_0271 (2)

DSC_0278 (2)

DSC_0264 (2)

DSC_0255 (2)

DSC_0242 (2)

DSC_0268 (2)

Lopulta taistelu vaimenee. Keisarien voimat ehtyvät.

DSC_0203 (2)

Mittelyn päätteeksi keisarit poseeraavat ihmisille. Oli hyvä tappelu. Nyt jaksaa taas.