Liian vilkasta mielikuvitusta: syöksy metsän pimentoon

Ah, lauantai. Viikon paras päivä metsäretkeilyyn, sienten poimintaan, puolukoitten popsimiseen, riehumiseen ja pörhellykseen…

Lähdin aamupäivällä piskien kanssa nuuhkimaan syystuulia ja tutkimaan syksyn etenemistä metsässä. Valitsin meille polkuja pitkin kulkevan reitin, jonka puolivälissä on parinsadan metrin pätkä syrjäistä soratietä. Tuolla tiellä on harvoin liikennettä, mutta näin lauantaipäivänä sienestyksen ja metsästyksen ollessa kiihkeimmillään piti varautua siihen, että tiellä saattaa olla muitakin kulkijoita.

Alkuretki meni ihanasti. Keisarikoirat viipottivat polulla, nuuhkuttelivat kaikenlaisia asioita ja nostelivat jalkaa miehekkään tunnelman vallitessa. Sitten saavuimme tielle. Alkaessani kävellä tien reunaa minut valtasi yhtäkkiä pieni paniikki. Kuvittelin, miten joku kiihkeä metsästäjä kaahaa adrenaliinia veressään pitkin tietä ja liiskaa autollaan pikku kullanmuruni tien pintaan. Paniikki yltyi. Seuraavaksi kuvittelin, miten vastaan ajaa täyttä vauhtia pyöräilijä kolmen koiran kanssa, ja Kekkonen ja Luikkunen kiihtyvät ja ajautuvat pyöränrenkaisiin. Vastaan olisi voinut tulla myös juoksija irti olevien koirien kanssa, juoksussa oleva narttulauma, kokki työntäen tarjoilukärryssä savustettuja luita, kyljyksiä, pihvejä ja mehukkaita makkaroita… Kaiken kaikkiaan kuvittelin, että kohta tapahtuu jotakin kauheaa, ja menetän kontrollini pikkukeisareihin. Niinpä sitten, kun näin mutkan takana liikkuvan ihmisen hahmon, en ehtinyt edes ajatella kun jo karjaisin keuhkojen pohjasta: ”TÄÄLTÄ!!!!” Ja syöksyin käsillä koirille viittoen metsään, ulos tieltä. Koirat tietysti kiihtyivät ja sukelsivat perässä. Etenin metsässä parisenkymmentä metriä sulavasti kuin iso uroshirvi, ennen kuin järki palasi päähäni. Pysähdyin. Koirien hännät tärisivät ja jännitys oli käsinkosketeltava. Kun sitten näin yksinäisen miesjuoksijan hölkyttelevän rauhallisesti ohitsemme tiellä hämmästynyt ilme kasvoillaan, mieleeni nousi kysymyksiä: Miksi ryntäsin metsään? Miksi en vain käskenyt koiria paikkaan? Olisin voinut ottaa varmuuden vuoksi niitä kiinni vaikka henkseleistä. Tai miksi en laittanut niitä hihnaan? Poskiani kuumotti. Palasin vähin äänin tielle. Koirien ilmeet olivat pettyneet ja kummastuneet. Mitään ei tapahtunutkaan. Ne tarkkailivat minua vaivihkaa vielä tovin aikaa, kun jatkoimme matkaa. Onneksi ne eivät osaa käyttää puhelinta – istuisin muuten varmaan parasta aikaa psykiatrisessa päivystyksessä, oireina todellisuuden hämärtymistä ja harhaluuloja.

Mainokset

One thought on “Liian vilkasta mielikuvitusta: syöksy metsän pimentoon

  1. Päivitysilmoitus: Outo kohtaaminen metsätiellä | Pikku Kekkosen tarinoita

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s