Kekkonen virtsaa minne sattuu, ja voimakolmikko mykistyy talvisen luonnon kauneudesta

Ennen kuin alan kertomaan yhtään mitään muuta, joudun raportoimaan äskeisestä tapahtumasta tuossa takapihallamme. Johdantona mainittakoon, että useimmat koiranomistajat ovat varmasti joutuneet elämään koiransa kanssa sellaisia hetkiä, jolloin tekisi mieli ensisijaisesti vajota mahdollisimman nopeasti maan alle ja vetää piski sinne perässä. Minulla on paljon tällaisia muistoja. (Ensimmäisenä tulee mieleen se, kun veimme kerran Oulussa auton keskustan alle Kallioparkkiin ja lähdin taluttamaan Väinöä kohti hissiä siirtyäksemme taas maan pinnalle. Matkalla Väinöllä tuli kakkahätä ja se ruuttasi jättimäisen löysän, haisevan ja höyryävän kasan keskelle suojatietä siellä maan alla. Yritin aurata kakkapussin peittämällä kädelläni löysää ulostetta asfaltinpinnasta pussiin, huonoin tuloksin. Ihmiset tuijottivat. Toisena tulee mieleen kerta, jolloin koirat olivat metsässä vapaapörhellyksessä ja yllättäen vastaan tulikin nainen taluttaen kahta viehkeää tyttökoiraa. En ehtinyt reagoida mitenkään, ja niinpä Kekkonen lyöttäytyi vastaantulijoitten seurueeseen eikä välittänyt enää mitään luoksetulokäskyistä vaan tuijotti rakastuneena tyttökoirien räpsyripsiä ja suloisia suklaasilmiä. Lopulta jouduin irrottamaan Kekkosen nenän toisen nartun peräpäästä fyysisesti, minkä jälkeen rakkaudennälkäinen terrierini alkoi huutaa vertahyytävästi. Samaan rytäkkään ennätti vielä dreeveriä ulkoiluttava mies, jonka narttukoira ei tykännyt Kekkosesta sitten yhtään. Seurauksena oli puolin ja toisin lausuttuja isoja sanoja. Jouduin raahaamaan Kekkosen pois metsästä väkivaltaan turvautuen. Pyysin anteeksi molemmilta koiranulkoiluttajilta. Kekkonen oli kiukussa. Näitä tarinoita riittää.)

Koiranomistajan elämää: Päästyäni tähän vaiheeseen tätä blogitekstiä olen jo käynyt yhdellä vauhdikkaalla ripuliretkellä ulkona Kekkosen kanssa. Virkistävää, että ripuli on tällä kertaa Kekkosella eikä aina vain Väinöllä.

No niin, eli Kekkonen järjesti äsken taas tilanteen, jonka ilahduttavuuskerroin oli noin – 100. Tässä meidän rivitalokodissa on pieni takapiha, jota rajoittaa takareunalta aita. Seinänaapureiden välillä ei tällä hetkellä vielä ole väliaitoja, joten meidän pihalta on esteetön pääsy naapurin pihalle. Urho ja Väinö käyvät silloin tällöin nopealla pikapissalla takapihalla, eikä niiden omalla pihalla pysymisen suhteen ole ollut koskaan mitään ongelmaa. Hetki sitten Kekkonen vaati ulospääsyä ovea rapsuttelemalla ja isäntä päästi sen ulos. Kekkonen lompsi epäröimättä meidän kukkapenkin yli naapurin puolelle (isäntä ärjyi takaisinpaluukäskyjä terassilla), tälläytyi tyynesti naapurin kukkapenkkiin, kääntyili penkissä niin, että naapurin ikkunasta oli varmasti paras mahdollinen näkymä pian seuraavaan tilanteeseen ja roiskautti rouheat äijäkuset naapurin kukkapenkin talventörröttäjiin. Sitten se tuli rauhallisesti omalle pihalle ja käveli sisälle kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Anteeksi, naapurit.

***

Mistä minun piti oikeastaan piti kirjoittaa, oli se, että Väinö on nyt terve ja voimissaan. Kun sen lääkitys lopetettiin, se oli vielä pari päivää flegmaattinen ja makoili vain sisällä. Ulkona sillä kyllä oli virtaa. Kun sitten isännän kanssa teimme päätöksen haavasuojapuvun käytön lopettamisesta ja Väke sai olla nakuna sisällä, se palautui omaksi itsekseen. Tiukka catsuit oli ollut vain ilmeisesti liikaa sen miehiselle egolle.

Väinön vajaat pari viikkoa kestänyt sairasloma ja siitä seurannut virkeys  energisyys juhlava ja keskeytymätön riehusekoilu yhdistettynä tänne meille tulleeseen talveen tarkoitti viikonlopun osalta pitkää metsäretkeä. Lauantaina lämmiteltiin parilla lyhyemmällä metsälenkillä, ja tänään sunnuntaina oltiin sitten valmiita nauttimaan täysin rinnoin talvesta, lumesta, toisistamme ja elämästä. Villapuserot päälle ja menoksi siis!

dsc_0089-2

dsc_0040-2

dsc_0102-2

dsc_0143-2

dsc_0144-2

dsc_0161-2

dsc_0203-2

Reissun aikana nähtiin ainakin minkin, ketun ja ahman jäljet (kuvassa). Uudella lumella oli vilistänyt myös paljon muita metsän pikku eläimiä ja lintuja. Harvakseltaan kuului myös lintujen ääntelyä. Jäin kuuntelemaan toviksi jonkin linnun hidasta klopsuttelua hiljaisessa metsässä. Olikohan se metso? Metsäretkeilyn suhteen nyt on meneillään yksi parhaista ajoista vuodessa: Pintamaa on jäässä, ja matalimmat ojat ja suot ovat myös ehtineet jäätyä. Lunta on vielä niin vähän, että se ei vaikuta liikkumiseen – joskin metsäulkoilu onnistuu helposti ilman erityisempiä välineitä vielä ainakin niin pitkään, että lunta on polveen saakka. Sen jälkeen täytyy antaa vähän armoa lyhytjalkaisille herroille terriereille… Tosin haaveilen ostavani viimein täksi talveksi kauan haaveilemani lumikengät. En tiedä, miten Kekkosen ja Luikkusen saisi selviytymään lopputalven syvien lumien kaudesta niin, että lumikenkäily onnistuisi niiden kanssa. Ehkä on hankittava pikkuiset lumikengät niillekin? Tai vedettävä niitä pulkassa? Arvon herroille pulkkakyyti nöyrän palvelijan vetämänä olisi varmaan täydellisesti niiden arvoa vastaava tapa tarkastaa metsätiluksia.

Pakkasta oli tänään toistakymmentä astetta, ja ilma oli kuiva. Aurinko paistoi matalalta ja välillä satoi hiljakseen isoja lumihiutaleita. Metsässä vihreätä ja sinistä ilmaa keuhkoihin vetäessä, alkutalven auringossa välkkyvien lumihiutaleitten laskeutumista  ja luonnon talviuneen vaipumista katsellessa sitä aina oikein tuntee, miten itse uhkuu elämää. Sama tunne taisi olla myös Urholla ja Väinöllä, jotka pysähtyivät välillä katsomaan maisemia ja hengittämään syvään. Mikään tässä maailmassa ei voi olla parempaa kuin lumisen metsän kauneudesta mykistyminen  – ja se, että omaa koiraa ja parasta ystävää silmiin katsoessa voi nähdä sen ajattelevan samaa kuin sinä: Elämä on tässä ja nyt. Tässä on hyvä.

(Meni nyt loppua kohden vähän diipiksi, mutta lupaan palata ruotuun taas seuraavalla kerralla. Urholla on se ripuli, joten tällaiset siniset ajatukset karisevat varmasti tässä kohtapuoliin ihan itsestään ja vaihtuvat normaalin ruskeansävyisiksi.)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s