Ja Vuoden huonoin koiranomistaja -diplomin saa… Emäntä!

No niin, arvon lukijat. Valmistautukaa armottomaan itsesäälissä ja kakkafiiliksessä rypemiseen sekä täysin holtittomaan itsesyyttelyyn. Nimittäin Vuoden huonoin koiranomistaja -titteli on jaettu (onhan jo sentään helmikuun ensimmäinen päivä). Kyseisen tittelin pokkasin minä – emäntä.

Pari viikkoa sitten Kekkonen käveli ulkona vähän kummasti. Tai siltä ainakin jossain kohtaa äkkiä näytti. Kun aloin seuraamaan Keisarin kuninkaallista lipumista tarkemmin, en enää ollutkaan varma. Ehkä se ei lenkkassutkaan? Piskillä piisasi vauhtia normaaliin malliin. Epäilin näkökykyäni ja mielenterveyttäni ja annoin asian olla.

Samoihin aikoihin Kekkonen hyppäsi auton kyytiin liian kaukaa, joutui tekemään kynnyksellä korjausliikkeitä ja survoi vahingossa takajalkansa kynnet johonkin auton rakoseen. Jalka tai kynsirivistö jäi pieneksi hetkeksi jumiin ja ilmeisesti vääntyi vauhdissa. Huuto oli hirmuinen (ja tulilinjalle vahingossa osunut Väinö-parka sai tuta nahoissaan säikähtyneen Urhon purukaluston). Kekkonen ei kuitenkaan järkytyksestä toivuttuaan arastellut jalkaa tai astumista (ja kynnet olivat kaikki asianmukaisesti ehjät ja paikoillaan), vaan alkoi melko nopeasti heilutella taas tyytyväisen oloisena häntää. Seuraavaan päivään mennessä episodi oli haihtunut jo mielestä. Kuitenkin parin viikon ajan Urho on hypännyt autoon joka kerta aivan liian kaukaa ja jäänyt muutaman kerran roikkumaan auton kylkeen etutassujensa varassa. Jonkun kerran se on nostettu kyytiin, kun hyppäämisestä ei ole tullut mitään. Saunan lauteillekin se on kiivennyt epäröiden.

Jossain vaiheessa tässä parin viikon sisään Kekkonen alkoi olla ulkona melko takakireä, kuin pyllylle ammuttu karhu. Kun ulko-ovi avautui, se nosti heti kierroksia. Pahimmillaan se ärjyi ohiajaville isoille ja äänekkäille autoille tai rähisi vastaantuleville ihmisille. Normaali Kekkonen ei rähjää ihmisille. Välillä se yritti kurmuuttaa viatonta pikkuveljeään, kun ei muutakaan höyhennettävää saanut tassuihinsa. Ja mitä emännän päässä näiden tapahtumien johdosta liikkui? Että Kekkonen tarvitsee varmaan enemmän liikuntaa ja mielekästä tekemistä (mukavan koiratekemisen määrä ei ole ollut mikään kovin mahtipontinen viime viikkoina, kun emäntä on yrittänyt viritellä työkuvioita ja puhti on palanut niihin hommiin). Ajattelin, että Kekkonen on turhautunut tekemisen puutteessa.

Ensimmäisen havainnon jälkeen olen muutaman kerran ollut näkevinäni Kekkosen ravaavan ulkona jotenkin mutkalla. Kuitenkin joka kerta kun olen alkanut seuraamaan liikettä huolella, en ole enää nähnyt mitään huolestuttavaa. Sisällä Urho on ollut ehkä vähän nuutunut ja flegmaattinen, vaikka leikki ja puuhailu on toisaalta yleensä maistunut ihan normaalisti. Mainitsin tästä meillä kyläilleelle kaverillekin, mutta sittenkin annoin vielä asian olla. Sen verran sentään tein, että varasin molemmille koirille ajan hierojalle. Hieronta on ensi viikolla (aika jännää muuten).

Kaikki tämä surkea koirasta huolehtiminen huipentui tänään iltapäivällä. Kävin päivälenkillä ja tarkkailin Urhon menoa, kun se käveli edelläni polulla. Piskin liike oli täydellisen symmetristä. Kotona koirat menivät päikkäreille ja nousivat vasta, kun isäntä palasi kotiin töistä. Olin tyytyväisenä opiskelupuuhissa, kun isäntä käski minut katsomaan Kekkosta. Se hönttäsi ympäriinsä sivuttaisen U:n muotoisena, varoi oikeaa etujalkaansa ja pysähtyessään piti sitä ilmassa. Järkytyin, ja kaikki palaset loksahtelivat kohdalleen. Keisarimme Upeleon Punaparta on ollut jo ainakin kaksi viikkoa kipeä, ja minä olen laiminlyönyt sen hoitamisen tyystin. Ulkorähinä on ollut kivusta johtuvaa. Vaikea kävely ulkona ei ole ollut optinen harha. Hyppääminen on sille kivuliasta tai ainakin epämiellyttävää. Totuuden läpsittyä minua kasvoille kaksin käsin kävin Urhon kanssa kaksistaan ulkona tarkkailukävelyllä. Se räyhäsi jopa hitaasti ohiajaville henkilöautoille ja kaukaa kuuluva koiran haukku sai sen rähisemään yksikseen. Keisarirukka. Menin tietysti heti Suuren Totuuden Tyyssijoille eli nettiin ja Google kertoi, että Urholla on hyvin todennäköisesti nivelrikko. Kun tähän yhdistää vielä sen tosiasian, että Kekkonen sairastaa hepatiittia, joka on vielä lievä mutta ei luultavasti koskaan parane, yhtälö on melko lohduton.

Näin. Varasin ajan huomiselle eläinlääkäriin ja nyt voinkin sitten keskittyä piiskaamaan itseäni maailman kököimpänä ja tyhmimpänä koiranomistajana, naisena, tyttöystävänä, työntekijänä, opiskelijana jne jne ja noin yleensä ihmisenä, elollisena olentona tai solukasana. Ottakaa minulta koirat pois ja viekää ne turvaan.

One thought on “Ja Vuoden huonoin koiranomistaja -diplomin saa… Emäntä!

  1. Voihan. Älä suotta piiskaa itseäsi tuolla tavalla. Me koiraihmiset olemme kuitenkin vain ihmisiä. Toki tiedän sen syyllisyyden ja itsensä piiskaamisen – se tulee niin helposti. Omaani nostatti joulukuussa se, että lähdin sieltä eläinlääkäristä lopulta ilman koiraa. Lopullisesti. Näin jälkeenpäin sitä on osannut jo olla armollisempi itselleen, vaikka edelleen toisinaan mietin, että ”entä jos olisin reagoinut aiemmin, entä jos”. Me ei kuitenkaan olla yli-ihmisiä – ja ilman alan koulutusta ei meidän voida olettaa osaavan reagoida aina heti kaikkeen oikealla tavalla. Onneksi teillä oli kuitenkin iloinen eläinlääkärikäynti ja Urholla vaikuttaisi kaikki olevan hyvässä kunnossa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s