Rämäpääasteikon ääripäät Drama queen ja Rymy-Eetu ulkoiluhommissa

Nämä pakkaset ovat taas paiskanneet emännän kasvoille sen tosiasian, että meillä on kaksi ihan erilaista koiraa. Onhan näistä tullut kirjoiteltua tänne blogiinkin aiemmin: Siinä missä toinen on paksu, toinen on laiha – kuin itäeurooppalainen kuulantyöntäjä ja kenialainen pitkänmatkanjuoksija. Kun toinen ahmii ruokansa hetkessä silmät pullottaen, toinen vasta hieroo lautasliinaa kaulukseensa ja tutkiskelee huolella haarukan kiillotusastetta. Yksi nauttii hoitotoimenpiteistä ja toinen kammoaa niitä. Urho taistelee viimeiseen saakka, jotta sen ei tarvitsisi syödä lääkkeitä – Väinölle lääkkeet voi antaa vaikkapa laittamalla ne lattialle. Kun toisella ei ole kärsivällisyyttä yhtään, toisella on kahden koiran edestä. Kun toinen hoksaa uuden tempun heti, toisen pitää miettiä vielä seuraavanakin päivänä. Toisella on voimaa, toisella nopeutta. Toiselle tulee ripuli, toinen oksentaa. Yksi on kulmakunnan kovin rämäpää, toinen äärimmäisen varovainen hissuttelija.

dsc_0377-2

 

 

Rymy-Eetu-Kekkosen elämässä sattuu ja tapahtuu koko ajan. Pieniltä onnettomuuksilta ei voi mitenkään välttyä. Metsäretkillä tapahtuu viikoittain kaikenlaista. Jättiläishypyt epäonnistuvat ja lopputuloksena on karmeita laskeutumisia milloin mihinkin ryteikköön tai kivikkoon. Kepit ja risut tökkivät Urhoa, sen jalat jäävät jumiin ja mitähän kaikkea. Mutta ei hätää: Kekkonen päästää ehkä pari tuskaista ähkäisyä ja meno jatkuu yhtä päättömänä kuin aiemminkin. Ja sitten se pakkanen: Mittarilukeman pitää olla jo melkoinen, että Urho alkaa nostella ulkona jalkojaan. Liki kahteenkymmeneen asteeseen asti se porhaltaa samaan tahtiin kuin kesähelteillä, hiki hatussa ja koko ajan kiinni hommantyngässä.

dsc_0820-2

 

 

Väinön pakkasensieto on luokkaa -3 astetta. Tuota kovemmissa lukemissa pakkasukko alkaa hipelöidä sen varpaanvälejä varsin epämiellyttävästi, ja Luikkunen saattaa päästellä varoittavia pikkukiljahduksia jo melkein heti kun päästään ulos. Väinö ottaa käyttöön erilaisia kolmi- ja jopa kaksijalkakävelytyylejä, vilkuilee ulkoiluttajaa korvat luimussa sydäntäsärkevällä katseella ja ulkoilu on kokonaisuudessaan kyseisen Drama queenin osalta melko, noh, dramaattista. Koska koiraa ei tietenkään voi liiaksi kiduttaa, Väinön tuskantäyteinen ulkoilu kestää näissä oloissa muutaman minuutin ja pikku-ukko kiidätetään sisälle tai lämpimään autoon toipumaan koettelemuksistaan. Siellä se huokailee syvään ja on tyytyväinen, että selvisi täpärästi hengissä.

dsc_0764-2

Kohtuullisissa pakkaslukemissa ulkoilu onnistuu Väinöltäkin. Kuvassa koiraleijuntaharjoitukset vuoden takaiselta tammikuulta. 

Mainokset

One thought on “Rämäpääasteikon ääripäät Drama queen ja Rymy-Eetu ulkoiluhommissa

  1. Kirjoitatpa hauskasti koiriesi eroista. Vaan tottahan se on: koirat ovat persoonia, jokainen omanlaisensa. Sitten vain toimitaan koirien keston ja sietokyvyn mukaan. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s