Emäntä neuvoo: Koiran pahoinpitelyn alkeet

Koirien kanssa arkea eläessä tapahtuu jatkuvasti kummallisia asioita. Yksi ovat pienet onnettomuudet, joihin ihminen päätyy osalliseksi joskus ihan järkevistä ja joskus täysin mystisistä syistä. Ainakin meillä koiria potkitaan, poljetaan, tönitään, huidotaan ja litistetään jatkuvasti.

Kerron lisää.

dsc_0168-2

Urho ja Väinö ovat liukasliikkeisiä. Ulkona liikkuessa voi helposti käydä esimerkiksi niin, että kun olen ottamassa isoa askelta vaikkapa ojan yli, siinä ihmisen jalan maasta irtoamisen ja taas maahan osumisen välillä kengän täsmälliseen maahanosumiskohtaan voi ilmestyä koira. Tuosta noin vain. Siinä se katsoo minua liikuttavalla ilmeellä suoraan silmiin samalla kun näen kengänpohjani varjon liikkuvan koirani naamalla – enkä pysty tekemään asialle enää yhtään mitään. Painovoiman lait hoitavat hommansa ja rusikoin koirani maan pintaan.

Joskus kävellessä jalkani eteen ilmestyy koira sillä tavalla, että joko a) koira kamppaa minut tai b) minä potkaisen koiraa. Dramaattisin esimerkki tällaisesta koirahärmistymisestä on se, kun isäntä oli koirien kanssa juoksulenkillä ja Väinö matkusti ajassa sillä tavalla, että se ensin juoksi normaalilla paikallaan tien sivussa ja sitten yhtäkkiä ilmestyi isännän jalan eteen. Seurauksena oli Väinöön osuva vauhdikas potku ja metrikaupalla kovaa asfalttia pitkin lentävä Väinö.

Kotona potkin koiria koko ajan, esimerkiksi keittiön pöydän alle. Sohvalta noustessani poljen niitä. Astun niiden varpaille. Isken niitä ovella päähän tai litistän oven väliin. Joskus ne saavat nyrkistä, kun en huomaa katsoa, minne huiskin. Olen vierinyt sängyssä järkyttyneen Väinön päälle. Ehkä yksi oudoimmista onnettomuuksista oli tässä taannoin se, kun venyttelin illalla makuuhuoneessa sängyssä maaten – ja etusormeni liikkui ilman halki pilkkopimeässä suoraan syvälle Väinön korvakäytävään ja ainakin tuntui, että saatoin koskettaa aivoja. Joskus sormeni on tehnyt samanlaisen yllättävän syväsukelluksen Kekkosen sieraimeen.

Urhon kanssa kickbike-puuhaa harjoitellessa sattui paljon kaikenlaista. Kului aika monta kilometriä ennen kuin Uke huomasi, että kickbiken vierellä on pakko juosta siivosti ja hötkyilemättä. Sitä ennen sattui muun muassa sellainen tilanne, jossa Urho villiintyi kaupan parkkipaikalla ohi lentävistä kuivista puunlehdistä, lähti kesken pyöräilyn jahtaamaan niitä ja sotki hihnansa vauhdikkaasti kickbiken takarenkaaseen. Koko tilanteeseen kului aikaa ehkä sekunti. Urho ulisi, vinkui ja vonkui renkaaseen jumittuneena ja minä en voinut päästää kikkerön sarvista irti kaatamatta samalla pyörää Kekkosen päälle. Kaupan pihaan syntyi pieni liikenneruuhka. Urho kärsi sekä fyysisesti että psyykkisesti, minä lähinnä psyykkisesti.

Joskus myöhemmin kikkeröidessämme vastaan tuli tiellä iso ja syvä vesilammikko. Minä laskeskelin, että meidän kannattaa kiertää se vasemmalta, koska sillä puolella oli hiukan leveämpi kuiva kaistale. Kekkosen laskelmat osoittivat, että oikea puoli on ohitukseen optimaalisempi. Lopputuloksena oli se, että hihnan pituus loppui lammikon yllä kesken, kun kiersimme lammikkoa eri puolilta. Siinä vesi roiskui, emännän kengät lotisivat, polvet rutisivat ja vastaantulijat katsoivat silmät selällään, kun rynnäköimme Kekkosen kanssa mahtavalla rytinällä lampareeseen. (Tämän tarinan opetus: Jos et voi välttää onnettomuutta, tee siitä spektaakkeli.)

Kummallisinta näissä onnettomuuksissa on se, että kun niitä sattuu tarpeeksi, niihin ei enää juuri edes kiinnitä huomiota. Kun Kekkonen oli vielä pieni, emännän sydän meni kauhusta sykkyrälle milloin mistäkin pikku kolhusta. Nykyään olen oppinut ottamaan aamuteeni kanssa näkymättömän kourallisen rauhoittavia mielikuvituspillereitä, jotta voin lipua tyynesti läpi päivän riippumatta siitä, millainen hilpeän kaoottinen aussiperformanssi ympärilläni milloinkin pyörii.

Mainokset

4 thoughts on “Emäntä neuvoo: Koiran pahoinpitelyn alkeet

  1. Koirat osuvat valitettavan usein väärään paikkaan. Minäkin olen joskus kiskaissut oven koiran etutassuille ja toisaalta vessanoven takana päivystävä kullanmuru on myös saanut ovesta iskua päähän (nopeasti opin kurkkaamaan oven taakse ennen kuin sen avasin kokonaan). Ja miten ne koiruudet osaavatkin emännän tehdessä kotiaskareita olla juuri siellä jaloissa. Erityisesti ruoanlaittoaikaan. Onneksi pienistä kolhuista selvitään usein vain psyykkisillä vaurioilla.

  2. En kestä =)
    ”Koirahärmistyminen” – aivan mahtava käsite! Kuvaa täydellisesti tilannetta…
    Enkä pysty lopettamaan tätä sanalle kihertämistä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s