Emännän pyhä lupaus, eli kuinka murjotus ja synkistely saa luvan loppua

Tämä kevät on ollut kyllä melkoista tunne-elämän pottupellolla rytyyttämistä. Juuri kun olen luullut, että nyt aurinko taas paistaa risukasaan, olen mätkähtänyt takaisin lietekuopan pohjalle, väännellyt siellä maailman surkeimpana ja huonoimpana käsiäni ja rypenyt huolellisesti itsesäälissä, heitellyt tuhkaa päälleni ja ollut kaiken kaikkiaan varma, että Jobin kirja kirjoitettiin oikeasti minusta (Emännän kirja). Nyt olen kuitenkin juhlallisesti päättänyt, että kaikenlainen negatiivissävytteinen vellominen saa luvan loppua, ja alan keskittymään vain ja ainoastaan tämän koiraelämän hyviin puoliin. Koska niitä edelleen on, ja paljon. Olkoonkin, että kremppaa löytyy vaikka eläinlääkäriopiskelijoitten kesäleirimateriaaliksi asti. En välitä. Nyt hoidetaan piskit kuntoon ja sitten aletaan nauttia kesästä. Ai nam.

(Jos seuraavassa postauksessa tästä pyhästä lupauksesta huolimatta vetelen taas itseltäni ranteita auki, joku saa tulla ja mäjäyttää minua röhkypossulla päähän, että nainen, nyt järki.)

Koska tämän elämän meren arvaamattomilla laineilla kelluvan purtilon purjeet alkavat taas vähitellen pullistua ja kokka osoittaa kohti uusia, jännittäviä seikkailuja, teen nyt kattavan listan koiraelämän positiivisista asioista. Voin tulla tänne sitten katsomaan listaa, kun meri seuraavan kerran tyyntyy, vene seisoo paikallaan ja keskipäivän aurinko paahtaa siihen malliin, että odottelen taas vain varmaa kuolemaa. (Aina joskus blogia kirjottaessa tulee sellainen tunne, että liioittelenkohan minä. Mutta sitten se menee ohi.)

  1. Kikkerökausi on avattu! Vyötin Kekkosen, isäntä kaivoi meille kikkerön varastosta ja niin sitä lähdettiin! Tuuli puhalsi kasvoille, lumen alta paljastuvat koirankakat löyhkäsivät ja Kekkonen ähisi perässä sunnuntaikävelyvauhtia täysin kyllästyneenä koko touhuun heti ensimmäisen sadan metrin jälkeen. Mutta tästä on suunta vain ylöspäin!
  2. Väinö alkaa olla erittäin hyvissä voimissa. Siis erittäin. Epäilen, että kunhan ensi viikolla tulee se hetki, että Väinön saa päästää irti hihnasta, en näe tuota pikku vekkulia enää. Luultavasti paineistettu rakettireppu kantaa Väinön kohti ääretöntä ja sen yli.
  3. DSC_1772Tänäkin aamuna sain herätä kahden uljaan ja karvaisen koiramiehen vierestä. Olen nyt ihan alistunut ajatukseen, että piskit tulevat sänkyyn ja nukkuvat siinä missä haluavat. Entä sitten! Onni on kaksi tuhisevaa (Väinö), kuorsaavaa (Urho) ja lämmintä koiraa, jotka aamulla ensimmäisenä heiluttavat minulle häntää, kun vain raottelenkin silmiäni. Suukkoja saan aamulla niin paljon, ettei tarvitse käydä edes suihkussa! S-kirjaimen muodossa tai pää lattialla nukkuminen on hyvin pieni hinta tästä onnesta.
  4. Myös terassikausi on avattu. Pikkutyypit nauttivat mielellään näin lämpimänä päivänä takapihan terassilla loikoilusta. Kuinka monella oman elämänsä kleopatralla on kaksi näin uljasta koirasfinksiä vartioimassa takapihaa! Kysynpä vaan.
  5. Ihan kohta, siis tosi kohta, alkaa taas meidän sulan maan metsäsamoilukausi. Metsä tekee ihmisen ja koiran onnelliseksi, siellä ajatus kirkastuu ja nämä kevään hupsuttelut saa jättää kokonaan taakse.
  6. Jos Kekkonen onkin nykyään melkoinen vappupallo, Väinö on erittäin sutjakka mies. Ja nimenomaan mies, ei enää mikään pikkupoika. Herra Vaka-Vanha täyttää ylihuomenna kaksi vuotta. Sydän murtuu, kun pentuajan tajuaa nyt tosissaan olevan ohi – mutta toisaalta kukaan ei enää pissaa täällä lattialle tai roiku kiinni Kekkosen naamassa. Olen tyytyväinen.
  7. Ylihuomennahan siis juhlitaan! Baila baila.
  8. Väinö on alkanut nukkumaan pitkään. Meillä kukaan ei enää herää vapaapäivänä kello 6.30. Vaikka aikaisin heräämisessä on puolensa, erityisesti näin stressaavina ja vähäunisina aikoina sitä osaa arvostaa mahdollisuutta pitkiin aamu-uniin aina välillä. Väinöstä on muuten itse asiassa kuoritunut ainakin viime aikoina koko porukan aamu-unisin tyyppi. Muut saattavat jo hommailla päiväaskareitten kimpussa, kun Väinö kiskoo vielä sängyssä zetaa naamakarvat sojottaen ja viiksikarvat hengityksen tahtiin huojuen.DSC_1802
  9. Voi olla, että Kekkonen korkkaa tänä viikonloppuna mökkikauden. Luvassa on kenties yksityisloma isännän kanssa myyrien, keppien, haravoimattomien lehtien ja tärkeiden kevätaskareiden luvatussa maassa. Voiko koira viikonlopulta enempää toivoa? Toiveissa on, että sunnuntaina kotiin palaa rentoutunut pikkumies.
  10. Koirat tekevät elämästä täyttä, värikästä ja merkityksellistä. En halua edes ajatella olemista ilman noita yleismiesjantusia. Koirat osaavat ottaa arjesta ilon (ja mehut) irti! Tunteet ovat suuria ja aitoja, ja herkut hyviä! Oikeasti päivä paistaa risukasaan ihan koko ajan, vaikkei aina siltä tunnu. Itsepä noita pään päällä leijuvia ja auringonpaisteen estäviä myrskypilviä tulee kehiteltyä. Pitäisi ottaa koirista oppia ja elää enemmän nyt.

Ah. Nyt otan nuo sohvalla lojuvat karvaeläimet mukaani ja menen nauttimaan kevään lämpimimmästä päivästä. Olisikohan jätskikioskin myyjä kärrännyt menopelinsä jo torin laidalle?

2 thoughts on “Emännän pyhä lupaus, eli kuinka murjotus ja synkistely saa luvan loppua

  1. Kyllähän se aurinko paistaa risukasaan – usein silloinkin, kun ei tahdo sen paistavan. Omissa mielenmöyrinnöissämme ummistamme vain siltä silmät. Ja auta armias, jos joku sillä hetkellä niitä tulee osoittelemaan. Se se vasta ärsyttää.
    Mutta lopulta tulee aina se päivä, jolloin häikäistyy. Tajuaa olevansa vähän pöhkö. Silloin tuntuu kaikkein parhaimmalta.
    Kurimuksista huolimatta: nautitaan nyt ainakin karvakavereistamme. Ne ovat niin onnellisen vilpittömiä. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s