Mahtiterrierien sopeuttaminen uuteen arkeen – emännän resepti

Kuten aiempia postauksia lukeneet tietävät, Kekkis ja Väinis ovat olleet melko stressaantuneita muutosta ja kaikista uusista kuvioista. Menihän meillä koko arki uusiksi, ja tutut kuviot jäivät linnuntietä pitkin noin 400 kilometriä pohjoisemmaksi. Erityisesti Urholle samanlaisina toistuvat päivittäiset rutiinit ovat aina olleet tärkeitä, ja muuton myötä iso osa rutiineista meni hetkeksi kokonaan rikki. Niinpä Kekkonen purki tuntojaan aluksi muun muassa haukkumalla ja ulvomalla yksin ollessaan. Väinön stressi on ollut enemmän liiallista valppautta, ylivireyttä ja vaikeutta ryhtyä lepäämään lepoaikoina. Jokainen talon rasahdus on saanut Väinöltä tömäkän lastin äänekkäitä ärräpäitä. Molemmat ovat ottaneet kierroksia pienimmistäkin asioista, ja Urhon spesialiteettina on ollut voimakas läähättäminen milloin minkäkin pikku tapahtuman seurauksena. Ensimmäisten viikkojen aikana muutamana yönä lattioille oli ilmestynyt pissalätäköitä ja yhtenä yönä pari pökylääkin. Syyllinen jäi ikuiseksi mysteeriksi.

Nyt neljä viikkoa muuton jälkeen tilanne alkaa olla aika hyvä. Parin aiemman muuton koulimana osasin varautua stressiin etukäteen ja laatia mielessäni karkean suunnitelman koirien sopeuttamiseksi. Urhon huutelut työpäivän aikana ovat loppuneet aiemmin aina silloin, kun arkipäivistä aikatauluineen on tullut koirille tuttuja ja ennustettavia. Niinpä nyt neljän viikon aikana olen panostanut mahdollisimman tylsinä toistuviin rutiineihin: Aamukävely aina samaan aikaan ja samaa reittiä. Aamupala joka aamu samaan aikaan. Aamupalan jälkeen hellintää ja rapsuttelua, minkä jälkeen olen jättänyt koirat pitkälti huomiotta, jotta ne malttavat alkaa köllöttelemään. Ne seuraavat joka päivä samanlaisina toistuvia lähtövalmistelujani omilta köllötyspaikoiltaan. Viimeisenä kilistelen keittiön pöydältä avaimet kaulaan ja laukkuun, ennen kuin menen ulos ja laitan oven kiinni. Töistä palattuani annan koirille ensimmäisenä pienen herkun, jota syödessään ne rauhoittuvat eivätkä riehu ja hypi kaistapäinä (Väinö osaa jo hienosti odottaa herkkuaan riehumatta – aluksi sekin oli hankalaa). Herkun jälkeen hellitellään ennen pissakävelyä. Päivälenkin, iltapalan ja iltalenkin yritän mahduttaa tiettyihin kellonaikoihin. Myös nukkumaanmeno sujuu tutuin rutiinein.

En ole harrastanut koirien kanssa mitään erikoista, enkä ole kouluttamalla kouluttanut mitään neljän viikon aikana. Ei paikallaoloa, ei luoksetuloa, ei mitään. Nameja on kulunut vähemmän kuin koskaan. Piskiopiston sijaan olen panostanut rentoihin ja hihnattomiin ulkoiluihin, spontaaneihin leikkihetkiin, rauhallisiin luunsyöntisessioihin, hellittelyyn ja kiireettömään oleiluun aina kun mahdollista. Koirat ovat saaneet tulla lähelle ja syliin (erityisesti Väinöstä on kehkeytynyt varsinainen sylikoira), ja olen pyrkinyt tarttumaan tavallista enemmän niiden ehdotuksiin ja ideoihin: leikkiinkutsuihin ja ulosmenopyyntöihin noin esimerkiksi. Totuuden nimissä en olisi koiria jaksanutkaan viime viikkoina kouluttaa tai touhuta muutenkan mitään aivotoimintaa vaativaa, mutta mielestäni tämä koulutuksellisesti passiivinen jakso on ollut aidosti piskien sopeutumista palveleva ratkaisu.

Viimeisten parin viikon aikana Urhon aamuhaukkuminen on loppunut, ja töistä palatessa talo on ollut hiljainen (aluksi huolestuttavan hiljainen – ensimmäisinä päivinä oli kiire päästä katsomaan, ovatko kaverukset edes hengissä kun mitään ei kuulu). Aamulla koirat ovat rauhallisia, ja iltapäivällä ilahduttavan jälleennäkemisen jälkeen ne osaavat taas rauhoittua hyvin nopeasti. Kun illalla ei ole mitään erikoista ohjelmaa, ne asettautuvat nukkumaan. Sataprosenttisen normaaliin olotilaan on varmaan vielä vähän matkaa, mutta olen jo nyt tyytyväinen. Yhtenä iltana tällä viikolla Urho kaivoi lökäpöksyjeni taskusta paperinenäliinan ja silppusi sen huolellisesti ja aikaa säästämättä kymmeniksi pieniksi kappaleiksi. Siinä mieleeni tuli, että koirat voivat pian alkaa kaipaamaan jo uusia haasteita ja virikkeitä. Tulevien viikkojen aikana täytyy varmaan kaivella esille maastokartta ja paikallisten koirakurssien tarjonta, jos vaikka sieltä löytyisi meille mukavia uusia seikkailuja ja haasteita entisten selätettyjen tilalle. Tai sitten voisi etsiä jostain jonkun pennunkasvatusopuksen ja palauttaa mieleen, että miten niitä peruskäskyjä nyt taas pitikään opetella…

Mainokset

3 thoughts on “Mahtiterrierien sopeuttaminen uuteen arkeen – emännän resepti

  1. Oi! Olenko tosiaan laiminlyönyt bloginne niin pitkään, että muuttonne on mennyt minulta ohi! 😮 Vaan onneksi muuttostressi on alkanut asettua. Hienosti olet tilanteen selvästi hanskannut. Täytyy laittaa korvan taakse, josko meillä joskus on muutto edessä.

    • Nyt kohta 7 viikkoa muuton jälkeen meno on jo täysin arkista ja normaalia, stressistä ei enää tietoakaan. Eli pitäisi taas alkaa jaksaa panostaa jonkinlaiseen harrastustoimintaan… En tosin tiedä, millä energialla sen teen. Saisikohan töitten jälkeen parempaa vireystilaa jostakin purkista? 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s