Kaksi uroskoiraa saman katon alla, eli onko kaikki pilalla vai onko kaikki ihanasti?

Ennen Väinön meille tulemista mietin kovasti sitä, pitääkö ihmisen puuttua saman talouden koirien välisiin suhteisiin ja jos pitää, niin millä tavalla. Tämä on aihe, joka kirvoittaa monenlaisia näkemyksiä: Jonkun mielestä koirien keskinäisiin tekemisiin ei saa puuttua vaikka joku osapuoli olisi likimain pääsemässä hengestään, jonkun mielestä ihmisen pitää varmuuden vuoksi säännellä kaikkea koirien tekemistä, ja monet asettuvat mielipiteineen jonnekin näiden kahden ääripään välille. Pontimena pohdinnoilleni oli erityisesti se, että sain useammasta suusta kuulla kahden urosterrierin yhteiselon olevan tyystin mahdotonta: Tyypit eivät kuulemma pitkän päälle voisi sietää toisiaan.

DSC_0050 (2)

HÄHÄÄ! PÖÖ!!

Tein sitten periaatepäätöksen: Koska kyseessä oli kaksi normaalia ja tervettä koiraa, en puutu niiden puuhiin muuten kuin siinä tapauksessa, että toinen koirista tarpeettomasti kiusaa toista. Miten ajattelin määritellä koirakiusaamisen? No, sillä tavalla, että toinen piskeistä viestittää ahkerasti ja tosissaan toiselle tarvitsevansa tilaa ja rauhaa, eikä toinen sitä ymmärrä antaa.

DSC_0073 (3)

Kun Väinö oli pieni, energinen ja villi hurjastelija, se ei aina välittänyt valkoista lippua liehuttavan, leikissä uupuneen Kekkosen rauhantarjouksista. Urho saattoi kääntää selkäänsä Väinölle, haukotella ja yrittää kävellä pois, mutta pikku Terminaattori vain liehui kiinni Kekkosessa. Joskus taas Urho hermostui pikavauhtia ympäriinsä paahtavan Väinön sätkimiseen ja alkoi jahdata hätääntyvää Väinöä karjuen leijonan lailla. Aiemmin Kekkonen harrasti useinkin nukkuvan Väinön tökkimistä lähinnä hellittelytarkoituksessa, mistä Väinö aina närkästyi kovin. Tällaisiin tilanteisiin olen sitten mennyt väliin.

DSC_0072 (3)

Muuten koirat ovat saaneet setviä sotkunsa keskenään. Jos leikissä on tullut erimielisyyttä, en ole enää Väinön pikkupentuaikojen jälkeen puuttunut niihin – seurannut olen varmuuden vuoksi vierestä kylläkin. Piskit saattavat karjua ja irvistellä voimainsa takaa, ja tilanne välähtelevine kulmahampaineen on joskus saattanut näyttää aikamoiselta – mutta lopulta toinen koirista tekee rauhoittavan eleen ja tilanne tasoittuu hyvin nopeasti. Miksi sitten en puutu näihin sapelinkalisteluihin? Siksi, että en ole vahtimassa koiria 24/7 ja haluan, että niillä on itsellään käytössä opittuja välineitä konfliktin lopettamiseen. Muutaman rähinän jälkeen molemmat myös tietävät, ettei tilanne ole vaarallinen ja oikea hyökkääminen hampaat tanassa on ihan tarpeetonta.

DSC_0103 (3)

Nyt en enää edes muista, milloin olen viimeksi joutunut puuttumaan johonkin tilanteeseen. Ulkona lenkeillä saatan kyllä keskeyttää niiden leikkikähinät, jos en halua kierrosten nousevan turhan korkealle, mutta oikeita puuttumisen arvoisia tilanteita ei käytännössä ole enää pitkiin aikoihin ollut.

DSC_0147 (3)

Nykyään ukot ovat keskenään kuin paita ja peppu. Ne selvästi nauttivat toisistaan. Välillä vähän ihmetyttääkin, että miten ne jaksavat aina leikkiä yhdessä innostuneesti kuin ensimmäistä kertaa, vaikka ovat toistensa seurassa koko ajan. Ne voivat syödä ruokaa samasta kupista, pelata yhdessä samaa älypeliä ja nykyään myös kouluttaminen ja temppuilu onnistuu vaikkapa vierekkäin istuen ja välillä rauhallisesti omaa vuoroa odotellen. Unetkin ne ottavat usein kylki kyljessä köllöttäen. Kaipa se vain on niin, että hyvän kaverin kanssa kaikki on hauskempaa, ja kaikkein mahtavinta on, jos paras kaveri on myös kämppis!

Painokas loppulause vielä: Kyllä: kaksi terrieriurosta voi asua saman katon alla.

(Kuvat on otettu viikonlopun mummulareissun makkaranpaisto-osion aikana. Sää oli hieno, makkara hyvää, koirat hurjia, tee lämmintä ja nuotio tunnelmallinen. Retken jälkeen maistui päikkäri kaikille.)

Mainokset

Hihnakävelyn uusi autuus ja ihanuus – mikä on tämä tunne?

Joku meidän menoa aiemmin seurannut on saattanut huomata, että emäntä on hihnanatsi. Minusta on tärkeätä opettaa koiralle siivo hihnakävely oikeastaan kahdesta syystä, jotka ovat turvallisuus ja mukavuus. Hihnassa henkensä edestä kiskova koira tekee huonoa omalle terveydelleen, eikä hihnassa kiskominen tunnu varmasti koirasta sen enempää mukavalta kuin ihmisestäkään. Kevätjäillä vetävä pienikin koira on vaarallinen myös ihmiselle.

Kekkosen kanssa hihnaharjoittelussa kuljettiin pitkä tie osin koirasta ja osin omistajasta riippuvista syistä. Kekkonen on varsin impulsiivinen ja monenlaisiin ärsykkeisiin herkästi reagoiva, ja minä taas olin aluksi hämmentynyt, kun Urhon oppiminen ei tapahtunutkaan juuri sillä tavalla kuin koirankoulutusoppaissa ja opetusvideoilla kerrottiin. Lopulta yhteinen sävel kuitenkin löytyi. Ja sitten meille tulikin Väinö.

dsc_0007

Väinö oppi hyvin nopeasti kävelemään hihnassa aivan arvosanan 10+ arvoisesti – kunhan vain Kekkonen ei ollut mukana. Kun liikkeellä oltiin kolmestaan, tapahtui kaikenlaisia kummia asioita. Olin mitä ihmeellisimmissä solmuissa hihnan kanssa, joskus jompi kumpi koirista meinasi kuristua kaulan ympäri kiertyvään hihnaan ja jokainen meistä kamppasi ja kaatoi toisiaan vahingossa vuoron perään. Välillä tunsin syvää epätoivoa ja tuskastumista, mietin fleksiostoksille lähtemistä ja luovuttamista.

Ja sitten, simsalabim: Yhtäkkiä kävely sujuu liki täydellisesti. Hämmästyttävää! Liian hyvää ollakseen totta? Liekö syynä Väinön kasvaminen, jokapäiväinen harjoittelu vai koirien askelkuvioiden hitsautuminen yhteen, kävelyssä ei ole enää käytännössä mitään ongelmia. Hihnassa vetämistä esiintyy pienissä määrin enää muutamissa tilanteissa: aamulla, kun ukoilla on kova pissahätä ja hirveä kiire lähimetsikköön asioille tai joskus autosta lähtiessä, kun luvassa on kohtapuoliin huippuhauskaa pärinää ilman hihnaa. Lisäksi vikkelä-Väinön kiireetön ja rento perusaskellus on vain niin lennokasta, että jos se unohtaa olevansa kiinni hihnassa, se kävelee niin nopeasti että tulee vahingossa vetäneeksi. En aio enää koulutella pois näitä viimeisiä vetotilanteita. Edelleenkin aion pitää lenkillä namit mukana ja palkata koiria varsinkin kehuilla erinomaisista kävelysuorituksista, erityisesti uusissa tilanteissa ja ympäristöissä. Mutta olen oikein tyytyväinen nyt – hihnataistelu on vihdoin tauonnut. Hihnarintamalla kaikki hyvin.

Täten julistan Urhon ja Väinön hienoiksi hihnakävelymiehiksi. Aplodit maailman upeimmille ukkeleille!

Paluu menneisyyteen: Kekkonen suivaantuu pikkuveljen kaltoinkohtelusta 31.7.2015

Hih! Löysin tämän tekstin blogin luonnoksista. Jostain syystä kirjoittaminen on jäänyt kesken, mutta keskeneräisenäkin tämä vie aatokset Väinön vauva-aikoihin… Teksti on tallennettu 31.7.2015.

”Kekkonen on tullut siihen lopputulemaan, että Pikkuveli on täysin avuton (ei osaa edes pissata kunnolla vaan kyykistyy niin kuin tytöt). Koska kyseessä on kuitenkin saman lajin (miehiset machokoirat, lat. Masculus macho lupus) edustaja, Kekkonen on katsonut olevansa ikään kuin hiljaisella herrasmiessopimuksella velvoitettu ryhtymään Rääpylin edunvalvojaksi siihen saakka, kunnes se pystyy itse huolehtimaan itsestään. Tähän mennessä Kekkonen on puuttunut kolmeen asiaan.

Ensimmäisenä Kekkonen pyrki vaikuttamaan nukkumisjärjestelyihin. Kun Pikkuveli yöllä herää, se suhauttaa neitipisut paperille ja lähtee etsimään muita nukkujia. Löydettyään emännän korsaamasta jättiläismäisen, jaloilla varustetun pehmeän laatikon päältä se yrittää itsekin kiivetä sinne. Kun se ei tietenkään vielä ylety mihinkään, se aloittaa vauvavikinän sängyn vieressä. Tässä kohtaa edunvalvoja astuu kuvioihin. Se nousee istumaan sängyssä ja tuijottaa emäntää pistävästi pimeässä huoneessa monta minuuttia. Kuinka julma täytyy ihmisen olla, että se jättää avuttoman vauvan yksin lattialle nukkumaan?! Sänkyyn se on otettava. Kun emäntä ei taivu vikinän edessä, Kekkonen kääntää lopulta mielenosoituksellisesti kylkeä. Yhtenä iltana Kekkonen käpertyi vauvan viereen vauvanpetiin kun näyttääkseen, että näin niitä vauvoja hoidetaan: hellimällä ja paijaamalla.”

Mitähän ne kaksi muuta asiaa ovat olleet? Voi tuota tuoreena isoveljenä olemisen vaikeutta ja suurta vastuuta. 🙂

Herra Höyry eli biologinen aktiivisuusmittari + emännän opinnot = kinkkinen yhtälö

Varmaan liki jokainen koiranomistaja tietää sen hetken, kun kaikki maailman väsymys tai vaihtoehtoisesti kiire kiteytyy omistajaan ja samaan aikaan jaloissa pyörii intoa piukkuva piski, joka ei pysty olemaan sekuntiakaan paikallaan ja haluaa ULOSHETIKAIKKEAKIVAAJEE!! Juu, minä ainakin tiedän.

Kekkonen on kotosalla varsin lunki tyyppi. Se pötköttää keisarillisella istuimellaan ja katselee tyynesti alamaisiaan kunnes emäntä tai isäntä aktivoituu ja puuhailu alkaa. Luikkunen sen sijaan… Se oikein tihkuu pikkupoikaenergiaa. Lenkit ja muut aktiviteetit eivät tainnuta Väinöä pitkille päikkäreille tai muihin rauhallisiin toimintoihin. Ehei, Väne ottaa vain raivokkaat, tiukat puolen tunnin päikyt masu kattoa kohti kohoillen, ja sitten pikkumies on taas täydessä iskussa, valmiina seikkailuihin!

Emännän rankka opiskelusyksy on vähän hankalasti yhteensovitettavissa kahdeksan kilon energiapommin kanssa. Kun emäntä tekee kotona kouluhommia, Väinö rapsuttaa housunlahjetta: ”Ota äiskä syliin? Mennäänkö ulos? Voisin jotain namusia maistaa? Riehutaan! Lopeta ne hommat. Riehutaan! Hulistaan! Tuu tänne, nappaa minut kiinni! Kutita! Rapsuta! Avaa ovi, saattaa kohta tulla pissahätä!”

Puuuuuuuuhhhh.

Kyllä siinä saa emäntä venyä päivän mittaan moneksi, että tuo biologinen pikku aktiivisuusmittari vihdoin kilahtaa tappiin ja taintuu yöunille. Mutta kun herra Höyry vihdoin nukahtaa, soihdut sammuu ja kaikki väki nukkuu, alkaa opiskelijoiden yö – ja kirjat avautuvat…

Pähkinät, nyytit, pallukat, kassit… Asiaa kiveksistä

Säästän teidät aiheeseen liittyviltä kuvilta.

Meillä on viime aikoina käyty keskustelua Kekkosen ja Luikkusen kiveksistä. Urho ja Väinö ovat molemmat ainakin toistaiseksi luomumiehiä, ja keskustelun keskiössä onkin nyt se, pitäisikö herrat altistaa mitä julmimmalle toimeenpiteelle eli kastraatiolle. Syyt pallienpoistoon olisivat molemmilla hiukan erilaiset.

Väinö eli kotoisammin Yksipalli on kokenut julman kohtalon: Sen toinen kives ei koskaan laskeutunut. Muutaman kuukauden iässä sen toinen kives oli pussissa, mutta toinen hengasi nivuskanavassa ilman mitään kiirettä laskeutua. Kasvattajalta saimme ohjeeksi hieroa kanavassa tuntuvaa kivestä hellästi kohti kivespussia. Joka päivä pikkutyypin sammuttua hipsuttelin vastahakoista kivestä alaspäin (on siinäkin puuha), mutta tulosta ei oikein tuntunut syntyvän. Kives ei juurikaan tainnut liikkua. Vein sitten neljän kuukauden ikäisen Väinön rokotukselle eläinlääkäriin, ja kokeilin vielä eläinlääkäripäivän aamuna, että kives oli edelleen samassa paikassa nivuskanavassa. Harmillisesti meille sattui eläinlääkäri, joka onnistui perusteellisesti säikäyttämään Väinön. Väinö rimpuili paniikissa sylissäni, ja kun sitten myöhemmin kivestä alettiin kokeilemaan, sitä ei enää löytynyt. Luultavasti se oli luiskahtanut takaisin vatsaonteloon rimpuilun aikana, ja sille tielle se jäi. En tiedä, olisiko se muutenkaan aikanaan laskeutunut, mutta hierominen ainakin loppui siihen. Hissikiveksestä tuli siis piilokives. Vatsaonteloon jäänyt piilokives on otollista kasvualustaa kasvaimille, ja siksi se täytyy aikanaan poistaa. Kuitenkin operaatio epäilyttää: Väinö on vieraiden seurassa hitaasti syttyvä ja vaatii paljon totutteluaikaa, että se innostuu esimerkiksi leikkimään tai että se ylipäätään rentoutuu. Jos kivekset poistetaan, suurin osa itsetuntoa boostaavasta testosteronistakin häviää. Tuleeko Väinöstä pallittomana arka? Voisikohan eläinlääkäri poistaa piilokiveksen ja jättää terveen pussissa olevan vielä toistaiseksi paikalleen… Onneksi asia ei ole Väinön kohdalla vielä hetkeen ajankohtainen.

Ja Kekkonen sitten. Urhon ego on kerrostalon kokoinen. Sillä on mahti-itsetunto eikä se muutenkaan tunnu ainakaan epäilevän omaa kyvykkyyttään. Kuten täälläkin joskus aiemmin kerroin, se yritti kerran koirapuistossa antaa köniin jättimäiselle newfounlandinkoiralle, joka ei tajunnut jättää Kekkosta rauhaan vaan pyöritteli tätä tassuillaan katon kautta ympäri ja yritti saada Urhoa leikkimään. Jos en olisi napannut kiihtyvää Kekkosta kainalooni ja lompsinut ulos puistosta, nöffi-parasta olisi varmaan tullut pannukakku. Urho ei hetkeäkään epäillyt, etteikö voisi tarvittaessa tehdä jättiläisestä hakkelusta. Vaikka terve itsetunto on tietysti hyvä asia, hiukan vähempi pullistelu muille uroksille riittäisi. Yleensä Kekkonen tulee poikien kesken juttuun ihan mukavasti, mutta jos lähistöllä on narttuja, Kekkonen saattaa äityä ärhentelemään tyttöjen päältä muille uroille. Tytöistä Kekkonen tykkää muutenkin kovasti. Ei kaikista, mutta joidenkin tiettyjen kanssa se menee sekaisin eikä homma pysy hallinnassa. Ja vielä on hihnakäytös: Kekkosen kanssa saa olla ulkona tarkkana. Varsinkin tyttökoirien pissoista huumaantuneena se räyhäisi mielellään vastaantuleville koirille, jos sille vain suotaisiin mahdollisuus. Kekkonen on niin äijä. Ja emännälle riittäisi vähempikin äijäily. Aika paljon noihin tilanteisiin pystyy vaikuttamaan koulutuksella, ja koirakoulussa kuljettiin koko syksyn ajan ahkerasti. Tuloksiakin saatiin oikein mukavasti. Kuitenkin kastraatio voisi taittaa machoilun terävintä kärkeä. Kekkosen kohdalla harkitaan nyt aluksi kemiallista kastraatiota. Silloin nähtäisiin, miten testosteronin lasku vaikuttaa Kekkosen käyttäytymiseen vai vaikuttaako se. Asia on kuitenkin vielä suunnitteluasteella ja harkinnassa. Sen verran isosta asiasta on kyse, että täytyy harkita huolella.

Onneksi edes aussi ei ymmärrä puhetta niin hyvin, että piskit tietäisivät, mitä niiden pään nyyttien menoksi kaavaillaan. Raukat varmaan vaipuisivat masennukseen tai karkaisivat, jos tietäisivät…

Surullisia uutisia, eli kuinka emäntä katsoo julmaa kohtaloaan silmästä silmään

Ihan kauheaa. En olisi ikinä voinut uskoa, että meille käy näin. Olen aivan järkyttynyt – teinkö jotain väärin? Olisinko voinut estää tämän? Miksi minä, miksi meidän perhe, miksi Väinö? Mistä meitä rangaistaan? Hajoan pölyksi, jonka tuuli puhaltaa pois…

Väinö… Väinö on aamuvirkku.

Kevät tulee, aurinko alkaa lämmittää ja Väinö nousee joka aamu auringon myötä. Terhakka terrierintaimi venyttelee komean kehonsa siinä kuuden jälkeen ja alkaa viipottaa ympäri huushollia milloin missäkin tärkeässä tehtävässä. Se tyhjentää lelukoria ja kuljettaa lelut tasaisesti ympäri lattioita, pureskelee luita, tuijottaa ikkunasta ulos ja murisee ohikulkijoille, päästää haukahduksen silloin tällöin ja kulkee tasaisin väliajoin katsomassa, joko emäntä tai Kekkonen olisi yhtään herännyt. Se pinkaisee sänkyyn ja lipaisee pikavauhtia emännän naamaa: ei reaktiota. Kekkonenkin esittää nukkuvaa.

Pahinta on, että kun emäntä lopulta kampeaa itsensä sängystä pystyasentoon, Härveli on täysin valmis kaikkiin päivän askareisiin! Se haluaa kiihkeästi ulkoilemaan ja istua tököttää määrätietoisen vihjailevasti ovella. Emännälle ei siis lopulta jää vaihtoehtoa, vaan ulos on lähdettävä heti, kun vaatteet saa puettua päälle. Esimerkiksi rauhallinen teehetki aamu-uutisineen ja pikkuisine suklaapaloineen jää toistuvasti kokematta… Ihana aamun rauha lipuu joka päivä ohitse, ja voin vain tuijottaa sen perään.

Kun auringonnousu nyt kevään myötä koko ajan aikaistuu, käyköhän tässä niin, että löydän itseni toukokuussa lenkkeilemästä kello neljän aikaan aamulla? Tuleeko minusta toistuvien aamupettymysten myötä katkera vanha harppu?

Elämäni poikakoirien kanssa – mr. Mucho Macho x 2 ja silmään pissaamisen ABC

Olen joskus aiemmin siunaillut täällä poikakoiran kanssa elämisen kauheutta. Nyt miespiskejä on huushollissa kaksi, ja myös jännien miestilanteitten määrä on ainakin tuplaantunut. Listasin alle muutaman asian, jotka ovat meillä arkipäivää.

  • Ristiin pissaaminen ja pissamiekkailu ovat päivittäin toistuvia rutiineja. Maailmankaikkeudessa on vain rajallinen määrä sopivia puita, lumilohkareita, pystyssä törröttäviä keppejä ja aidantolppia, joihin poikakoira voi suihkauttaa arvokkaan pisunsa. Niinpä Kekkonen ja Väinämöinen joutuvat usein pissaamaan tismalleen samaan universumin pisteeseen ja usein vieläpä yhtä aikaa. Samanaikaisesti taivasta kohti ketaraa nostavat piskit muodostavat monesti taiteellisia asetelmia ja installaatioita, ja kun molemmilla joskus aamuisin on oikein kova pissahätä ja jalannostelun tarve, koko aamukävely voi olla mitä viihdyttävin performanssi.
  • Osin edelliseen kohtaan liittyy silmään pissaaminen. Koska pissapaikat ovat siis rajalliset, poikien on pissattava samaan paikkaan. Usein myös muut naapuruston poikakoirat käyttävät samoja puita huussinaan, joten ennen pissaamista on tuikitärkeää ensin tarkastaa aiemmin jätetyt pissaviestit. Urho on perusteellisempi viestinlukija, Väinölle riittää nopea nuuhkaisu. Niinpä joskus käykin niin, että Väinö tsekkaa viestin nopeasti ja nostaa jalkaa samoin tein. Urho on hitaampi ja siinä vaiheessa kun Väinön koipi jo kohoaa kohtalokkaasti kohti taivaan lakipistettä, Urhon nenä on vielä maassa – ja kas niin, Kekkosella on pissaa naamassa. Toisinaan Väinö on hoitanut hommansa pissapaikalla ja odottelee lenkin jatkumista Urhon vielä nuuhkutellessa. Se saattaa kyllästyä odotteluun ja palaa vielä joutessaan nuuhkimaan pissaviestejä – ja juuri silloin Kekkonen on saanut asiansa hoidettua ja roiskauttaa tahmean suihkun suoraan Väinön silmään.
  • Aiemman yhden sijasta minulla on nyt kaksi machokoiraa. Molemmat käppäilevät ulkona rintakarvat röyheänä ja kuvittelevat olevansa kulmakunnan kovimpia kolleja. Väinökin on alkanut ottaa käyttöönsä Urholta tuttuja äijäeleitä: sämpylät kainaloihin, maan potkiskelun takajaloilla, leveän haaran, kun näkyvissä on jokin epäilyttävä kohde. Nämä machoilueleet eivät tietenkään estä liehittelemästä vastaantulijoita tilaisuuden tullessa, mutta olennaista onkin, että meininki on muuten kingi.
  • Pippelinpesua on meillä nyt noin kolminkertaisesti verrattuna siihen tilanteeseen, kun koiria oli vain yksi. Molemmat äijät pesevät vekottimiaan oikein usein ja huolellisesti, ja kun oma killutin kiiltää puhtauttaan, siirrytään ystävällisesti pesemään myös velipojan munaskut. Tämä rituaali toistuu vähintään joka aamu. Erityisesti Väinö on selkeästi siisteyden mies, ja se parkkeeraa usein seisomaan köllöllään olevan Urhon päälle niin, että Kekkoselle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin alkaa putsaushommiin. Myös lenkiltä sisälle tullessa pojat siistivät toinen toisensa. Pippelinpesu on tietysti poikakoiralle täysin luonnollinen toimenpide, mutta toivoisin, etten ihan niin usein joutuisi selittelemään vieraille tai sukulaisille, että krhöm, ne vain puhdistavat toistensa pippeleitä…

DSC_0197 (2)

Kaksi aussiurosta saman katon alla = kaikki pilalla?

Silloin, kun isännän kanssa vielä vasta haaveilimme Väinöstä, sain kuulla muutaman kerran kauhistuneita kommentteja, että kaksi uroskoiraa eivät missään tapauksessa voi asua saman katon alla ja terrieriurokset eivät varsinkaan. Kuulosti siltä, että ottamalla toisen aussiuroksen teemme helvettiä niin Urhon, uuden pennun kuin omastakin elämästämme. No, perheen teini on nyt kohta yhdeksän kuukauden ikäinen ja arki näyttää keskimäärin tältä:

DSC_0023

Kaverukset tekevät kaiken tiiminä. Urho Voimamies on kaksikon selkeä liideri ja Väinö Pikapoika touhuaa sata lasissa mukana kaikissa seikkailuissa. Kuvassa parivaljakko on ryhtymässä reippaan aamulenkin ja herkkuaamiaisen (joka sisälsi muun muassa suurherkkuja kanaa ja hirvenlihaa) jälkeen voimapäikkäreille. Kylki kyljessä siis. Välillä tietysti nahistellaan, kuten asiaan kuuluu, mutta nahistelun jälkeen on mukavaa taas lipaista toisen päälakea, olla sovussa ja parhaat kaverukset. Kekkoselle pikkuveli on tuonut lisää mielekästä sisältöä ja seuraa elämään, ja Juniorikin nauttii isoveikan läsnäolosta. Kaikki seikkailut ovat jännittävämpiä, kun niitä on kokemassa kaksi karvakiituria. 🙂 Väinö on täydentänyt meidän poppoota hienosti, eikä enää voi kuvitellakaan elämää ilman tuota pikkukaveria.

DSC_0031

Saanko esitellä: Hänen Majesteettinsa Väinö I

Pikkuinen herra Väinämöinen on alkanut osoittaa merkkejä hiipuvasta kakkapylly- ja riehuvaiheesta. Sisäsiisteydestä voi jo puhua rykäisemättä perään räkäistä itkunaurua. Keisarillista unta riittää aamuisin kevyesti vähintään yhdeksään asti aiemman kello kuudelta alkavan mahtipärinän sijasta. Luikku ei riipu Urhon poskiparrassa enää kaikkea joutilasta aikaansa, vaan saattaa sen sijaan vaikka kipaista sohvalle katsomaan hillitysti televisiota. Uskomatonta! Vaikka itkin kovaa kohtaloani loppukesästä vessapaperirulla toisessa ja vanha ystäväni suihke-Tolu toisessa kädessä pitkin lattioita kontatessani, kaikki tapahtui silti niin nopeasti. Mihin katosi pikkupykylä? Kuka on tuo salskea, joskin laihanpuoleinen nuorimies, joka kanssamme asustaa?

DSC_0310 (2)

Vänkky on sitä paitsi alkanut osoittaa myös erinäisiä keisariutumisen merkkejä. Hänen Minimajesteettinsa ei millään halua käydä pakkasella pisulla ulkona, koska Hänen Korkeutensa varpaanvälit kylmettyvät ja kylmä tuuli raastaa epämiellyttävästi Hänen Keisariutensa hienoa hipiää pehmoisen turkin alla. Kun päiväuniaika koittaa, Hänen Kuninkuutensa haluaa lämpöiseen ihmissyliin – esimerkiksi sohva matosta tai lattiasta puhumattakaan ei ole Hänen arvolleen sopiva köllintäalusta. Joskus hienonkin koiran on tosin tyydyttävä sohvaan, mutta silloin on vähintään saatava peittelypalvelua.

DSC_0152

Koska Fränk on vasta kehityksensä alkuvaiheessa, kaikki keisariominaisuudet eivät ole vielä täysin valmiit. Esimerkiksi kulinaristiset makunystyrät eivät ole vielä antaneet merkkejä itsestään. Hienojen ateriakokonaisuuksien sijaan Vänkkynen nauttiikin mielellään esimerkiksi jäniksenpapanoita, käpyjä, risuja, puolukanvarpuja ja muita epämääräisiä nökkösiä, kökkäreitä ja pökylöitä, joita on täysin turhaa yrittää kaivaa pienestä kidasta sen jälkeen, kun herkut ovat suuhun joutuneet. Väinö mieluummin nielee pikaisesti vaikka kävyn kokonaisena kuin luovuttaa sen väkivaltaisesti kitaa auki kiskovalle emännälle. Toinen epäkeisarillinen ominaisuus, jota François on lyhyen elämänsä aikana harjoittanut tiiviisti, on pihistely. Väinön mielestä lähes parasta tässä maallisessa vaelluksessa on napata jokin selvästi ihmisille kuuluva tavara kuten rintaliivit ja juosta sitten karkuun nasta laudassa tahi vaihtoehtoisesti talla pohjassa. Saapa nähdä, hiipuvatko herkuttelu ja pölliminen vähitellen ajan kanssa vai onko meillä lopulta ruokailutavoiltaan barbaarinen ja naisten alusvaatteita nyysivä keisari, Väinö I.