Nips naps, eli kokemuksia uroskoiran kastraatiosta

Väinön leikkaamisesta on nyt kulunut vajaat viisi kuukautta, Urhon kastraatioimplantaattiasennuksesta nelisen kuukautta. Oletan, että isoimmat kastraatioon liittyvät muutokset näkyvät nyt eikä isoja yllätyksiä ole enää varmaankaan luvassa. Mitäs ajatuksia kahden uroksen kastraatiosta on nyt sitten näillä kokemuksilla jäänyt käpälään?

dsc_0020-2

Väinöhän leikattiin, koska oli oikeastaan pakko (se piilokives). Väinö on aina ollut käytökseltään helppo koira, mieluummin hiukan arka kuin tyhmänrohkea, ja sen sukupuolikäyttäytyminen on ollut todella laimeaa. Suvunjatkaminen oli Väinöllä mielessä lähinnä muutamina öinä, kun se rapisteli ja vikisi ovella naapurintyttöjen juoksutuoksujen perään. Eipä muuta. Näistä lähtökohdista käsin leikkaaminen jänskätti meitä vähän etukäteen – Väinön käytöksen ei toivottu muuttuvan yhtään. Eikä se muuttunut. Väinö on yhtä reipas ja samalla vähän ujo viipottaja kuin ennenkin. Arkimeno on ihan samanlaista kuin ennen leikkausta. Välillä Vänkkyli ei suostu entiseen malliin Urhon pomotettavaksi, mikä voi johtua kyllä ihan vain Väinön aikuistumisesta. Eläinlääkärin uhkauksista huolimatta Rääpyli ei myöskään ole lihonut varmaan grammaakaan. Kaveri on entisessä tikissä, eikä ruokavaliota ole muutettu. Herkkujen perään Väinö on ollut aina, joten siinäkään suhteessa muutosta ei ole tapahtunut.

dsc_0023-2

Ainoa selvä merkki kastraatiosta on Vänen turkin huononeminen (no, ehkä myös ne puuttuvat kivekset). Pikkukaverin karva on muuttunut pehmeämmäksi ja se takkuuntuu todella helposti. Myös entinen kiilto on kadonnut. Kun aussin turkki vaatii hoitoa normaalisti muutaman kerran vuodessa, Väinöä saa nykyään olla kampaamassa muutaman päivän välein. Varsinkin ulkona käytettävät vaatteet hierovat karvaa solmuille. Väinöä nykyinen jatkuva turkinhoito närkästyttää varsin suuresti. Olen ehtinyt jo miettiä, että tarviikohan Vänskää jatkossa nyppiä enää ollenkaan, kun takkuja selvitellessä tulee irroteltua niin paljon vanhaa karvaa.

dsc_0043-2

Väinön kastraation hyöty-haitta-vaakakuppi kallistuu siis reilusti hyötyjen puolelle. Turkkiasiakaan ei ole yksiselitteisen hyvä tai huono – tilanne on vain erilainen kuin ennen. Ja parasta tietysti on, että vatsaontelossa muhivaa piilokivestä ja sen aiheuttamia terveysriskejä ei tarvitse enää miettiä yhtään.

No, entäs Kekkonen sitten?

dsc_0194-4

Urhon kastrointia on mietitty siitä lähtökohdasta, että kyseinen koira kuvittelee varmaan oikeasti olevansa tämän universumin mahtavin ja maskuliinisin eliö sekä evoluution uljas huipentuma. Urhon sukupuolivietti on ollut voimakas, sen mielestä yksi maallisen vaelluksen parhaista viihdykkeistä on tyttökoirien pissojen nuoleminen suu vaahdossa ja silmät kuopissa muljuten. Kaikenlainen sukupuolinen aktiivisuus on taas poikinut hankaluuksia uuun muassa lenkeillä, kun Urho on mielellään rähjännyt pissakiihkoissaan vastaantuleville koirille. Urho on myös nopeasti ja helposti monenlaisiin ärsykkeisiin reagoiva koira.

dsc_0204-3

Kastraatiolla ei kuviteltukaan näiden Urhon ominaisuuksien taianomaisesti muuttuvan meille ihmisille helpompaan suuntaan. Implantaatti on kuitenkin toiminut juuri toivotulla tavalla: Se on nostanut hiukan Urhon reagointikynnystä ja laimentanut sukupuolikäyttäytymisen todella vähäiseksi. Oletettavaa kai on, että se vähä, mitä noista pissannuolentasessioista on nyt jäljellä, on lähinnä vuosien saatossa opittua käytöstä.

dsc_0038-2

Nyt onkin käynyt niin, että Urhon kiinnostus on aiempaa helpompaa säilyttää ulkona, kun huomiosta eivät enää kilpaile (ainakaan entisissä määrin) tienpientareelta leijuvat ihanaiset tuoksut. Urhon reaktiot ovat hiukan hidastuneet aiemmasta, mikä antaa taluttimen toista päätä pitelevälle sen ehkä noin ratkaisevan sekunnin verran aikaa palkita kyseinen herra halutusta käytöksestä, mikä taas vahvistaa toivottua ja heikentää ei-toivottua käytöstä. Olen saanut purettua Kekkoselta ainakin osittain jo muutamia aiempia hankalia käytösmalleja tällä tavalla, ja tilalle on kehitelty uusia, minulle paremmin sopivia käytöksiä. Esimerkkinä mainittakoon meidän normaalin lenkkireitin varrella kulkeva latu, jonka hiihtäjät saivat aiemmin Urholta hyvin usein haukut – nyt Kekkonen painautuu hiihtäjän nähdessään usein jo ilman erillistä pyyntöä säärtäni vasten ja odottaa namien satavan suuhunsa. Myös kehut käyvät Urholle nykyään ihan kelpo palkkiosta useissa tilanteissa. Urho on kehitellyt myös itse ainakin yhden uuden toimintatavan kiihdyttäviä tilanteita varten: Se painautuu vasten jalkaani ja alkaa siinä kävellessään mutisemaan ja puhisemaan kovasti. Tämä on aivan loistavaa – minullahan on runsain mitoin aikaa ohjata Urhon käytös siitä haluamaani suuntaan. Tästä käytöksestä hyvä esimerkki on yksi meidän lähellä kulkeva polku, jonka varrella on monta häkissä haukkuvaa koiraa. Urhoa haukkuminen suivaannuttaa ja se haluaisi kajauttaa haukkujille takaisin muutaman painavan sanasen, mutta nykyään se tyytyy jupisemaan säärtäni vasten. En voi sanoin kuvata, miten hämmentävän ilahduttavaa tämä on!

dsc_0036-2

Käytöksen osalta implantaatti on siis toiminut juuri sillä tavalla kuin villeimmissä haaveissani uskalsin toivoa. Urhon turkki on pysynyt ainakin vielä toistaiseksi ennallaan, ja sen painonnousuakaan ei voi oikein laittaa kastraation piikkiin. Kivekset ovat kutistuneet, kuten implantaatin laittamisen jälkeen pitikin. Uke on virkeä veikko ja omasta mielestä edelleenkin aikamoinen mahtisonni. Kaikki on hyvin.

DSC_0108 (3)

Mahtiuros

Summa summarum: Omien kokemusteni perusteella poikakoiran kastraatio ei ole ainakaan huono juttu. Minulla on nyt kaksi virkeätä, reipasta ja yhteistyöhön innokasta koiraa. Ajatuksena on leikata myös Urho implantaattikokeilun päättyessä. Oletan, että leikkauksen jälkihoito on vielä mutkattomampaa kuin Väinöllä, kun leikattavana on kaksi normaalisti laskeutunutta kivestä.

DSC_0145 (4)

Speedy Gonzales

Olisi mukavaa kuulla myös teidän muiden kokemuksia kastraatiosta – kommenttiloota on auki!