Kaksi uroskoiraa saman katon alla, eli onko kaikki pilalla vai onko kaikki ihanasti?

Ennen Väinön meille tulemista mietin kovasti sitä, pitääkö ihmisen puuttua saman talouden koirien välisiin suhteisiin ja jos pitää, niin millä tavalla. Tämä on aihe, joka kirvoittaa monenlaisia näkemyksiä: Jonkun mielestä koirien keskinäisiin tekemisiin ei saa puuttua vaikka joku osapuoli olisi likimain pääsemässä hengestään, jonkun mielestä ihmisen pitää varmuuden vuoksi säännellä kaikkea koirien tekemistä, ja monet asettuvat mielipiteineen jonnekin näiden kahden ääripään välille. Pontimena pohdinnoilleni oli erityisesti se, että sain useammasta suusta kuulla kahden urosterrierin yhteiselon olevan tyystin mahdotonta: Tyypit eivät kuulemma pitkän päälle voisi sietää toisiaan.

DSC_0050 (2)

HÄHÄÄ! PÖÖ!!

Tein sitten periaatepäätöksen: Koska kyseessä oli kaksi normaalia ja tervettä koiraa, en puutu niiden puuhiin muuten kuin siinä tapauksessa, että toinen koirista tarpeettomasti kiusaa toista. Miten ajattelin määritellä koirakiusaamisen? No, sillä tavalla, että toinen piskeistä viestittää ahkerasti ja tosissaan toiselle tarvitsevansa tilaa ja rauhaa, eikä toinen sitä ymmärrä antaa.

DSC_0073 (3)

Kun Väinö oli pieni, energinen ja villi hurjastelija, se ei aina välittänyt valkoista lippua liehuttavan, leikissä uupuneen Kekkosen rauhantarjouksista. Urho saattoi kääntää selkäänsä Väinölle, haukotella ja yrittää kävellä pois, mutta pikku Terminaattori vain liehui kiinni Kekkosessa. Joskus taas Urho hermostui pikavauhtia ympäriinsä paahtavan Väinön sätkimiseen ja alkoi jahdata hätääntyvää Väinöä karjuen leijonan lailla. Aiemmin Kekkonen harrasti useinkin nukkuvan Väinön tökkimistä lähinnä hellittelytarkoituksessa, mistä Väinö aina närkästyi kovin. Tällaisiin tilanteisiin olen sitten mennyt väliin.

DSC_0072 (3)

Muuten koirat ovat saaneet setviä sotkunsa keskenään. Jos leikissä on tullut erimielisyyttä, en ole enää Väinön pikkupentuaikojen jälkeen puuttunut niihin – seurannut olen varmuuden vuoksi vierestä kylläkin. Piskit saattavat karjua ja irvistellä voimainsa takaa, ja tilanne välähtelevine kulmahampaineen on joskus saattanut näyttää aikamoiselta – mutta lopulta toinen koirista tekee rauhoittavan eleen ja tilanne tasoittuu hyvin nopeasti. Miksi sitten en puutu näihin sapelinkalisteluihin? Siksi, että en ole vahtimassa koiria 24/7 ja haluan, että niillä on itsellään käytössä opittuja välineitä konfliktin lopettamiseen. Muutaman rähinän jälkeen molemmat myös tietävät, ettei tilanne ole vaarallinen ja oikea hyökkääminen hampaat tanassa on ihan tarpeetonta.

DSC_0103 (3)

Nyt en enää edes muista, milloin olen viimeksi joutunut puuttumaan johonkin tilanteeseen. Ulkona lenkeillä saatan kyllä keskeyttää niiden leikkikähinät, jos en halua kierrosten nousevan turhan korkealle, mutta oikeita puuttumisen arvoisia tilanteita ei käytännössä ole enää pitkiin aikoihin ollut.

DSC_0147 (3)

Nykyään ukot ovat keskenään kuin paita ja peppu. Ne selvästi nauttivat toisistaan. Välillä vähän ihmetyttääkin, että miten ne jaksavat aina leikkiä yhdessä innostuneesti kuin ensimmäistä kertaa, vaikka ovat toistensa seurassa koko ajan. Ne voivat syödä ruokaa samasta kupista, pelata yhdessä samaa älypeliä ja nykyään myös kouluttaminen ja temppuilu onnistuu vaikkapa vierekkäin istuen ja välillä rauhallisesti omaa vuoroa odotellen. Unetkin ne ottavat usein kylki kyljessä köllöttäen. Kaipa se vain on niin, että hyvän kaverin kanssa kaikki on hauskempaa, ja kaikkein mahtavinta on, jos paras kaveri on myös kämppis!

Painokas loppulause vielä: Kyllä: kaksi terrieriurosta voi asua saman katon alla.

(Kuvat on otettu viikonlopun mummulareissun makkaranpaisto-osion aikana. Sää oli hieno, makkara hyvää, koirat hurjia, tee lämmintä ja nuotio tunnelmallinen. Retken jälkeen maistui päikkäri kaikille.)

Kaksi aussiurosta saman katon alla = kaikki pilalla?

Silloin, kun isännän kanssa vielä vasta haaveilimme Väinöstä, sain kuulla muutaman kerran kauhistuneita kommentteja, että kaksi uroskoiraa eivät missään tapauksessa voi asua saman katon alla ja terrieriurokset eivät varsinkaan. Kuulosti siltä, että ottamalla toisen aussiuroksen teemme helvettiä niin Urhon, uuden pennun kuin omastakin elämästämme. No, perheen teini on nyt kohta yhdeksän kuukauden ikäinen ja arki näyttää keskimäärin tältä:

DSC_0023

Kaverukset tekevät kaiken tiiminä. Urho Voimamies on kaksikon selkeä liideri ja Väinö Pikapoika touhuaa sata lasissa mukana kaikissa seikkailuissa. Kuvassa parivaljakko on ryhtymässä reippaan aamulenkin ja herkkuaamiaisen (joka sisälsi muun muassa suurherkkuja kanaa ja hirvenlihaa) jälkeen voimapäikkäreille. Kylki kyljessä siis. Välillä tietysti nahistellaan, kuten asiaan kuuluu, mutta nahistelun jälkeen on mukavaa taas lipaista toisen päälakea, olla sovussa ja parhaat kaverukset. Kekkoselle pikkuveli on tuonut lisää mielekästä sisältöä ja seuraa elämään, ja Juniorikin nauttii isoveikan läsnäolosta. Kaikki seikkailut ovat jännittävämpiä, kun niitä on kokemassa kaksi karvakiituria. 🙂 Väinö on täydentänyt meidän poppoota hienosti, eikä enää voi kuvitellakaan elämää ilman tuota pikkukaveria.

DSC_0031

Muutamia havaintoja arjestamme mieskoiran kanssa – kauheaa, niin kauheaa…

Poikakoiran kanssa eläminen on oikeastaan aikamoista touhua. Alunperinhän meille piti tulla tyttökoira, mutta jotenkin huomasin sitten istuvani autossa 8-viikkoinen poikakoira sylissäni matkalla kennelistä kotiin. Kekkosen kummiin vinkeisiin on tietysti tottunut, mutta kun asioita joskus pysähtyy ajattelemaan, huomaa, millaiseen soppaan on lusikkansa työntänyt. Listasin muutamia normaaliarkeemme kuuluvia ilmiöitä.

  • Piski kaivautuu kakkaamisen jälkeen kohti maapallon keskipistettä. Maan potkiminen takajaloilla taitaa olla jonkin sortin machoiluele, ja koska Kekkonen on topakka koira eikä jätä mitään puolitiehen, se näyttää joskus porautuvan peräpää edellä vakaasti kohti Kiinaa kovasti puhisten. Usein joudun estämään sitä raatelemasta naapurin tasaista nurmikkoa täysin mullalle.
  • Kotona Kekkonen on varsinainen pehmo, ulkona siitä kuoriutuu mr. Mucho Macho. Se kävelee rinta rottingilla, nostelee koipea Euroopan omistajan elkein ja töpöttelee pitkin naapurustoja sämpylät kainaloissa. Tulee ihan mieleen yksi klassikkokirja eräästä kiltistä tohtorista ja aikamoisen tuhmasta sedästä…?
  • Tumman kangassohvan selkänoja on täynnä pieniä valkoisia pilkkuja. Ei varmaan tarvitse kertoa, kenen suosikkiköllötyspaikka on sohvan selkänojalla?
  • Kun Kekkonen raastetaan jonkun unelmiensa naisen luota, se ulvoo kohti kuutamoa kuin pikkuinen ja punainen susi. Pitkään, sinnikkästi ja äänekkäästi.
  • Pippelin puhtaanapitotoimet eivät katso aikaa tai paikkaa. Esimerkiksi mummolan keittiön lattia päivällisaikaan sopii mainiosti. Myös suukottelu ihmisen kanssa pesun jälkeen käy hyvin (Kekkonen onkin aika oma-aloitteinen suuteloasioissa).

Eli hyvä lukija, kun harkitset poikakoiran ottamista, mieti ensinnäkin kaksi kertaa ja hanki sitten vaalea nahkasohva sekä lapio, jolla voit täytellä koirasi kaivamia tunnelinalkuja.

Joutuvatkohan tyttökoirien omistajat kärsimään puoliksikaan niin paljon kuin minä ja muut kohtalotoverini? 😦